maanantai 13. kesäkuuta 2016

Maailmankaikkeus luodaan tässä ja nyt

Pakeneva pienenpieni nykyhetki on ainoa aika jona meillä on vapaus toimia. Tietymättömän menneisyyden todellisuus on se mikä se on. Tehty mikä tehty. Kykymme manipuloida sitä mielessämme on vain illuusio. Silti, tässä hetkessä, menneet tekomme vaikuttavat elämäämme, joka on tässä ja nyt. Niissä rajoissa, joihin menneisyytemme on meidät sijoittanut olemme ehdottoman vapaita juuri nyt. Tämä on tärkeä seikka- huomatkaa se tarkoin.
Tulevaisuus ei ole tässä. Se on täysin tavoittamattomissa. Silti toimet, joihin tässä hetkessä ryhdymme, vaikuttavat meidän ja koko maailmakaikkeuden tuleviin olosuhteisiin loputtomasti ja tavoilla, joita emme voi tietää. Tässä ja nyt voimme tehdä jotain todellista.
Kaikki on olemassa tässä hetkessä. Tämä hetki on kaiken luomistyön perusta. Maailmankaikkeutta ei luotu kuusituhatta vuotta sitten, kuten raamatussa väitetään, eikä myöskään viisitoista miljardia vuotta sitten, niin kuin tiede antaa ymmärtää. Maailmankaikkeus luodaan tässä ja nyt ja juuri nyt se katoaa. Ennen kuin ehdit tajuta sen olemassaoloa, se on mennyttä ikuisiksi ajoiksi. Silti tämä hetki kulkee läpi kaiken ajan ja tilan.

Brad Warner: Hardcore Zen


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ihmismielinen sorsa

Mainitsin Läsnäolon voima -kirjassa havaintoni kahdesta sorsasta, jotka kamppailevat hetken, erkanevat toisistaan ja lipuvat vastakkaisiin suuntiin. Molemmat räpyttelevät tarmokkaasti siipiään muutaman kerran vapauttaakseen tappelun aikana syntyneen ylimääräisen energian. Sitten ne uivat rauhallisesti eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Jos sorsalla olisi ihmisen mieli, se jatkaisi taistoaan ajattelemalla ja tarinoimalla. Sen tarina olisi luultavasti tällainen:
"En voi uskoa, mitä hän juuri sanoi. Hän tuli muutaman sentin päähän minusta. Hän kuvittelee omistavansa tämän lammen. Hän ei kunnioita lainkaan yksityisyyttäni. En luota häneen enää milloinkaan. Ensi kerralla hän yrittää jotakin muuta ärsyttävää. Varmasti juonii jo jotakin. Mutta minä en aio suvaita sitä. Minä annan hänelle opetuksen, jota hän ei unohda". Mieli kieputtaa tarinoitaan jatkuvasti, ajattelee niitä ja puhuu niistä vielä päivien, kuukausien ja vuosienkin kuluttua.
Myös kehossa taistelu jatkuu. Kaikkien mainittujen ajatusten vastaukseksi kehittynyt energia on tunnetta, joka puolestaan kiihdyttää ajattelemista. Näin syntyvät egon tunteelliset ajatukset. On helppoa huomata, miten ongelmallista sorsan elämä olisi, koska sillä olisi ihmisen mieli. Valtaosa ihmisistä kuitenkin elää kuvatun kaltaisen mielen kanssa kaiken aikaa. Yksikään tilanne tai tapahtuma ei todellisuudessa lopu lainkaan. Mieli ja sen sepittämä "minä ja tarinani" jatkavat sitä.
Ihminen on harhautunut laji. Kaikki luonnollinen- jokainen kukka tai puu ja jokainen eläin - voisi opettaa meille tärkeitä asioita, jos vain pysähtyisimme, katsoisimme ja kuuntelisimme. Sorsa opettaa: räpyttele siipiäsi- mikä kääntyy muotoon "irrottaudu tarinasta"- ja palaa ainoaan tilaan, jossa on voimaa: vallitsevaan hetkeen."

Eckhart Tolle

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ykseys sallii kaiken!

Koetko sinä nykyään pelkoa ja ahdistusta?

Mitä tahansa voi syntyä, mutta pelkoa tai ahdistusta -en oikeastaan. Mutta olennaista on tajuta, että kaikki on tässä eläessä sallittua. Suuttumus, pelko, ilo, suru - ne ovat kaikki sallittuja. On kuin mikä tahansa tuntemus saisi syntyä juuri silloin, kun se syntyy, koska ei ole ketään, joka panisi vastaan, ketään jonka identiteetti rakentuisi sen varaan. Oletetaan, että äitisi kuolisi ja olisit sen johdosta surullinen. Ihmiset ajattelevat, että vapautuminen on tila, jossa ei enää ole tunteita, että se on tila, jossa ei ole mitään ja jossa mikään ei voi vaikuttaa meihin. Se on ihan täyttä potaskaa! Se on vain käsitys käsitysten joukossa. Ykseys sallii kaiken, Miten se ei voisi sallia? Sehän on kaikki! Niinpä se on myös suru, ja kun surua ilmenee, surua ilmenee! Mutta ei ole ketään, joka yrittäisi tehdä tuolle surulle jotakin, ja silloin tapahtuu jotakin hauskaa: suru elää omaa pikku elämäänsä ja polttaa itsensä aikanaan loppuun.

Jeff Foster

perjantai 27. toukokuuta 2016

Rakkauden etsijä vai vikojen etsijä

Henki haluaa, että näet ihmisissä hyvän. Myönteisen ja viattoman. Jos ego sen sijaan on oppaanasi, näet kaiken kielteisen.  Ego vähättelee muita, jotta tuntisit itse olosi paremmaksi.
Hengen näkökulma asiaan on se, että kaikki voivat voittaa ja ettei toisen tarvitse hävitä. Mikseivät kaikki voisi voittaa? Eikö se ole parempi tapa elää?
Näet sen mitä etsit; sillä näet sen, mihin kiinnität huomiosi. Kun näet virheitä ja arvostelua, arvostelet ja etsit todellisuudessa virheitä itsestäsi, sillä minkä näet toisessa on vain oman mielentilasi heijastusta. Kun näet Jumalan, rakkauden ja siunauksen, annat samaa myös itsellesi. Näetpä sitten rakkauden tai et, se on kuitenkin olemassa, sillä sen Jumala on luonut.
Väärät havainnot eivät luo totuutta; ne luovat vain sen todellisuuden, jossa elät. Voit nähdä kaiken sen loistokkuuden, jonka Jumala haluaa sinun näkevän. Jos näet puutteita ja virheitä, silloin luot erillisyyttä itseesi, Jumalaan ja lähimmäisiisi. Henki opastaa sinua pysyttelemään ykseyden tilassa lakkaamatta, sillä kaikki on Jumalaa.

-Sielupsykologia



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Sielu on rakastettava ja arvokas

"Egosi kertoo sinulle, että arvosi ja rakastettavuutesi perustuvat tiettyihin ehtoihin. Sinulla täytyy olla tietynlainen ulkomuoto. Sinulla täytyy olla jokin oppiarvo, rahaa, tuottoisa työ ja tietty sosiaalinen asema ja sinun on oltava henkinen ja täydellinen, mietiskeltävä, treenattava, elettävä parisuhteessa, saatava hyviä arvosanoja ja niin edelleen.
Monet näistä seikoista ovat toki varsin jaloja päämääriä. Niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itsesi rakastamisen tai oman arvosi kanssa.

Rakkautesi itseäsi kohtaan ja arvosi ihmisenä tulevat siitä, mikä olet, eivät siitä mitä teet. Sinun ei tarvitse täyttää mitään ehtoja. Voit tehdä elämässäsi kaiken kuinka huonosti tai hyvin tahansa eivätkä arvosi ihmisenä tai rakastettavuutesi muutu miksikään. En voi kylliksi painottaa tätä.

Hyvä vertauskuva tämän seikan ymmärtämiseksi on kuvitella, että on juuri saanut lapsen. Täytyykö lapsesi tehdä asialle jotakin ansaitakseen ihmisarvonsa? Tuleeko hänen näyttää tietynlaiselta? Eikö elämän kipinässä ole synnyinarvo? Tietenkin lapsi on arvokas ja rakastettava. Ja eivätkö vanhemmat edelleenkin rakasta lasta tämän varttuessa, vaikka lapsi joutuisikin hankaluuksiin tai reputtaisi kirjoituskokeessa ensimmäisellä luokalla?

Asian ydin on se, että lapsen sielu ja hänen käytöksensä ovat kaksi eri asiaa. Sielu on arvokas ja rakastettava. Käytös ei välttämättä  aina ole sitä. Tämä erottelu on tuiki tärkeää tehdä niin itsensä kuin muidenkin suhteen.

Viedäkseni tätä analogiaa askelen eteenpäin: sinä olet Jumalan lapsi. Hän on sinut synnyttänyt. Hän rakastaa sinua aivan samoin kuin sinä rakastaisit omaa lastasi. Hän rakastaa sinua yhä edelleen, vaikka  tekisitkin virheitä maapalloksi kutsutussa henkisessä koulussa.

Sinun tulee rakastaa itseäsi samoin kuin Jumala rakastaa sinua ehdoitta! Jeesus sanoi: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Hän ei sanonut, että sinun tulee rakastaa lähimmäistäsi mutta vihata itseäsi.

Voit päätellä sen, missä vaiheessa henkistä tietäsi olet kulkemassa tutkimalla sitä, miten syvästi rakastat lähimmäistäsi ja ITSEÄSI."

VOIMALAUSE: "Minä olen kaikkien asenteideni, tunteideni ja käytöstapojeni alkuvoima ja herra."

Dr. Joshua David Stone, sielupsykologia


perjantai 13. toukokuuta 2016

Rock `N ` Zen & Cheek `N` ZEN!

Maailma muuttuu, todellinen minä ei (en;-)!

Joskus 2000 luvun alussa kun raitistuin niin terveelliset elämäntavat olivat rokkarille vielä uutta ja ihmeellistä. Sain varmasti "hörhön" leiman jutuillani;-) 
Kun aloin kiinnostumaan henkisyydestä ja itseni kohtaamisesta, niin se oli vielä kummallisempaa. Tosin ajattelin jo lapsena, että tässä on oltava jotain muuta kuin se mitä valtaapitävät uskottelevat. 
Nykyään saan lukea sieltä täältä kuinka bändeissäkin luetaan samoja kirjoja ja terveelliset elämäntavat ovat monen mielestä huumeiden käyttöä coolimpaa.  Niin se vaan maailma (mieli) muuttuu <3 <3
Nyt puhutaan läsnäolosta, porkkanamehusta ja intuitiosta ilman, että leimautuu hörhöksi..ainakaan niin vahvasti kuin ennen vanhaan...;-)
Rockareiden ja hevareiden porukoissa on paljon syvällisiä sanoituksia ja keloja. Bändeissä kuten Mokoma, Cmx, Him, Morbid Angel, Apulanta, Neljä Ruusua, Profane Omen, 69 eyes, Von Hertzen Brothers, To/Die/Forissa henkistellään kukin omalla tavallaan eikä Santanalle ei ole Ihmeiden Oppikurssi vieras kirja. Räppi porukoissa puhutaan henkeviä ja kyseenalaistetaan rakenteita. Jukka Poika ja Juju puhuu universaalista rakkaudesta. Jopa Black Metal porukoissa ajatellaan syvällisiä. Jonkin asteisia uskovaisia on mm. Slayerissä, Iron Maidenissa, Megadethissä, itse Alice Cooperkin on uskossa ja Buddhalaista ajattelutapaa Mm. Metallicassa. Red Hot Chili Peppersissä on aina ollut sellainen spirituaalinen henki. Mötley Cruen Nikki Sixx puhuu Jumalasta. Michal Monroe uskoo positiivisuuteen, Jumalaan ja hänen esikuvansa on Jeesus. Rockabilly porukoissakin juodaan vihermehuja ja ollaan vegaaneja. On kaikenlaisia ajattelijoita ja itsensä etsijöitä. Polkuja on monenlaisia. Katuojasta nouseminen ei ole enää kapinallista.
Takahuoneissa tarjoillaan viherjuomia ja keikat vedetään selvinpäin. 70 luvun lopun hippiaika on nyt vuonna 2016 fiksumpaa <3
Peace & Love. CaRpe DiEm.



T:Jake





FREEDOM!!! <3 <3


 https://www.youtube.com/watch?v=ObToIMSqmlg

https://www.youtube.com/watch?v=f5UKLeMl9Uc

https://www.youtube.com/watch?v=Bds3FALcR7M






SIPE: 

"Bändin ydinjuttu on se, että tässä ei kelata liikoja. Eikä pyritä optimoimaan suosioon vaikuttavia tekijöitä, vaan säilytetään lapsenmielinen innostus ja intuitio. Ehkä siinä on paradoksaalisesti se, miksi homma on säilynyt näin pitkään, analysoi Sipe Santapukki."





JYRKI 69:

”Hyvinvointi merkitsee minulle sitä, että juuri tämä hetki on minulle tärkein. Kun osaan olla murehtimatta mennyttä tai tulevaa. ”

Mielenrauhaa Jyrki löytää vanhoista meditaatioperinteistä. Mielen hiljentyessä myös luovuus ja innovatiivisuus pääsevät vapautumaan.

http://orion.fi/hyvinvointi/vinkkeja-arkeen/henkinen-hyvinvointi/mielenrauha-ei-loydy-sykemittarista/?utm_source=FB&utm_medium=fb_postaus&utm_campaign=fb_orion 



 
Backstage tarjoilua...:-) <3

  https://www.youtube.com/watch?v=zsSEhqrhIM4

CHEEK:

"Pitäisi olla parempi. Se on tragedia. Se on vankila."


Mitä onnellisuus on?
”Sitä, että pystyy elämään hetkessä, eikä mieti mennyttä ja tulevaa. Sitä olen onnistunut joogareissuilla saavuttamaan. Haluaisin, että osaisin paremmin nauttia.”


Miten osoitat rakkautesi?
Olemalla läsnä silloin, kun tarvitaan.”

  
Mitä rauha on?
”Että voi antaa asiat ja itsensä kohtalon haltuun, antaa asioiden mennä omalla painollaan. Kun työt on tehty, otat ja jätät ja meet.”


Siinä otteita Raymond haastattelusta jossa CHEEK vastailee 

https://www.youtube.com/watch?v=HFZrJ8kcjUU 



torstai 5. toukokuuta 2016

Mitä tarkoitan, kun sanon, että rakastan sinua...

  



Mitä tarkoitan, kun sanon, että rakastan sinua..

Tarkoitan sitä, …etten ole eläissäni kokenut mitään niin hienoa kuin jokainen hetki sinun kanssasi
…että jakamamme läpinäkyvyys on ennen kokematonta, ja on perusta suurelle rakkaudelle
…että tunnen sinut vierelläni, vaikka olisitkin toisaalla
…että milloinkaan en ole tuntenut niin syvää rauhaa, kuin sinun kanssasi
…että nyt tiedän, miksi olen etsinyt rakkautta koko elämäni
…että jokainen huonokin kokemus on anteeksiannettu, sillä niitä tarvittiin tähän pääsemiseksi
…että vierelläsi olen enemmän oma itseni kuin kenenkään muun kanssa koskaan ennen
…että kanssasi kasvaminen on parasta mitä tiedän
…että pelkojen kohtaaminen ei ole koskaan ollut niin turvallista kuin sinun kanssasi
…että kun olet kiinni minussa, en tiedä mihin sinä loput ja mistä minä alan
…että en milloinkaan väsy kuulemasta kauniita sanojasi
…että en koskaan halua loukata sinua millään tavoin
…että olet parasta, mitä olen koskaan kokenut
…että sinussa olen löytänyt sen kodin, jota olen elämäni etsinyt
…että kaikki järjettömyys on muuttunut järjelliseksi, kun sinä olet siinä
…että kaikki järjellinen on kadonnut ja sen tilalla on Syvä Rauha
…että nyt tiedän, mitä tarkoittaa olla ”sielussa yhtä”
…että pelkkä tieto olemassaolostasi on muuttanut monta päivää tavallisesta mielettömän mahtaviksi
…että en milloinkaan väsy tuijottamasta silmiisi – niistä näkyy koko maailma
…että arvostan ja kunnioitan sinua ja tapaasi olla ja elää
…että en milloinkaan halua kahlita sinua tai olla unelmiesi esteenä
…että jokainen hetki pursuan kiitollisuutta siitä, että saan jakaa matkani kanssasi
…että rakkautemme on minulle kallisarvoisinta mitä tiedän
…että pidän sinua enkelinäni ja olet vähintään se sateenkaaren päästä löytyvänä aarre, josta puhutaan
…että kanssasi saan olla kokonainen, et vaadi minulta mitään ja siksi voin olla sinulle kaikki
...että sinun kanssasi voin olla hullu, kahjo, rikkinäinen, hauska, hempeä, laiska, surullinen ja kaikkea mitä hetkessä voi olla
…että luotan sinuun täydellisesti ja lupaan olla luottamuksesi arvoinen
…että aina ei tarvita sanoja
…että läsnäolo on suurinta rakkautta


…että en milloinkaan ole kohdannut mitään näin kaunista kuin mepärakkaus 
  
https://www.youtube.com/watch?v=GBBHmUuJYlQ&feature=share



T:Saija Mepäläinen