"Kun elät hyväksyen täysin sen mikä on, kaikki draama päättyy elämässäsi. Kukaan ei voi saada aikaan edes riitaa kanssasi, haastoipa tuo toinen sitä kuinka päättäväisesti tahansa. Täysin tietoisen ihmisen kanssa ei voi riidellä. Riiteleminen merkitsee, että samastut mieleesi ja mielipiteeseesi ja vastustat toisen mielipidettä ja reagoit siihen kielteisesti. Seurauksena on, että vastakohdat voimistavat toisiaan. Tiedostamattomuus toimii näin. Täysin tietoisena voit esittää näkemyksesi selkeästi ja lujasti, mutta siihen ei sisälly minkäänlaista vastustavaa voimaa- ei puolustautumista, ei hyökkäämistä. Niinpä siitä ei voi tulla draamaa. Kun olet täysin tietoinen, et joudu enää ristiriitoihin. "Yksikään joka on yhtä itsensä kanssa, ei voi edes kuvitella ristiriitaa" toteaa A Course in Miracles. Tämä ei viittaa ainoastaan ristiriitaan muiden kanssa vaan vielä oleellisempaan eli sisäiseen ristiriitaan, joka päättyy, kun mielesi vaatimukset ja odotukset ja se mikä on, eivät enää ole törmäyskurssilla."
Eckhart Tolle, läsnäolon voima
perjantai 7. lokakuuta 2016
maanantai 3. lokakuuta 2016
Riippuvuussuhteesta aitoon ihmissuhteeseen
Voimmeko muuttaa riippuvuussuhteen aidoksi ihmissuhteeksi?
Kyllä. Olemalla läsnä ja voimistamalla läsnäoloa. Tämä tapahtuu suuntaamalla huomiosi aina vain syvemmälle nykyhetkeen. Asut sitten yksin tai kumppanin kanssa, tässä on avain aitoon ihmisuhteeseen. Jotta rakkaus kukoistaisi, läsnäolosi valon täytyy olla tarpeeksi vahva, jotta ajattelija tai kärsimyskeho eivät saisi sinua valtaansa, etkä erehtyisi luulemaan niitä omaksi itseksesi. Vapautus, pelastus, valaistuminen on sitä, että koet olevasi Oleminen ajattelijan takana, hiljaisuus mielen melun taustalla, rakkaus ja ilo ahdistuksen alla. Irtaudut kärsimyskehosta kohtaamalla ahdistuksen läsnäolon tilassa ja siten muuttamalla sen. Ajatteluun samaistumisen voit katkaista tarkkailemalla hiljaisena sivustakatsojana ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi. Erityistä huomiota on syytä kiinnittää mielesi toistamiin kuvioihin ja egon näyttelemiin rooleihin.
Jos lakkaat sijoittamasta "minuutta" mieleen, siitä häviää pakonomaisuus eli tuomitsemisen ja arvostelemisen tarve, ja sen vastustaminen mikä on. Vastustus ja arvostelu luo ristiriitaa, draamaa ja uutta kärsimystä. Heti kun arvostelu loppuu ja hyväksyt sen mikä ON, vapaudut mielestä. Olet tehnyt tilaa rakkaudelle, ilolle ja rauhalle. Lopeta ensin itsesi arvosteleminen ja lakkaa sitten arvostelemasta kumppaniasi. Suhteen muuttumista vauhdittaa eniten se, että hyväksyt kumppanisi juuri sellaisena kuin hän on, haluamatta arvostella tai muuttaa häntä millään tavoin. Tämä vie sinut välittömästi egon tuolle puolen. Kaikki mielen leikit ja riippuvuuden aiheuttama takertuminen ovat silloin ohi. Ei ole enää uhreja eikä syypäitä, ei syyttäjiä eikä syytettyjä. Tähän päättyy myös molemminpyolinen riippuvuussuhde. Et joudu enää mukaan toisen alitajuisiin kuvioihin ja niiden mahdollistamiseen. Silloin joko eroatte - rakastavassa hengessä- tai etenette yhdessä aina vain syvemmälle nykyhetkeen. Olemiseen. Voiko se olla noin yksinkertaista? Kyllä se on näin yksinkertaista.
Rakkaus on olemisen tila. Rakkautesi ei ole ulkopuolella. Se on syvällä sisimmässäsi. Et voi koskaan kadottaa sitä, eikä se voi jättää sinua.
Se ei ole riippuvainen toisesta kehosta, jostakin ulkoisesta muodosta. Läsnäolosi hiljaisuudessa voit tuntea oman muotoa vailla olevan ja ajattoman todellisuutesi, sen ilmentymättömän elämän, joka antaa voiman fyysiselle muodollesi. Voit tuntea saman elämän syvällä kaikkien muiden ihmisten, kaikkien elävien olentojen sisimmässä. Näet muodon ja erillisyyden verhon taakse. Tämä on ykseyden toteutumista. Tämä on rakkautta.
Mitä on Jumala? Ikuinen Elämä kaikkien elämän muotojen tuolla puolen. Mitä on rakkaus? Tuon Elämän läsnäolon tuntemista syvällä sisimmässäsi ja kaikissa olennoissa. Sen toteuttamista. Siksi kaikki rakkaus on Jumalan rakkautta.
Eckhart Tolle
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Vapauden avain!
En voi uskoa, että voisin koskaan saavuttaa sellaista tilaa, ettei minulla olisi enää laisinkaan ongelmia.
Olet oikeassa: et voi koskaan saavuttaa tuota tilaa. Olet siinä nyt.
Ei ole mitään ajassa tapahtuvaa pelastusta. Et voi olla vapaa tulevaisuudessa. Tämä läsnäoleva hetki on vapauden avain. Voit siis olla vapaa ainoastaan nyt.
-Läsnäolon voima

perjantai 23. syyskuuta 2016
Läsnäoleva hetki on ystäväsi
Joskus on mahdotonta hyväksyä läsnäolevaa hetkeä, koska se on epämielyttävä tai kauhea.
Asiat ovat niin kuin ovat. Huomaa, miten mieli luokittelee ja miten tämä luokitteleminen- tämä jatkuva tuomarina oleminen- aiheuttaa ahdistusta ja surua. Tarkkailemalla mielen toimintoja vapaudut sen vastarinnasta ja voit silloin sallia läsnäolevan hetken olla. Silloin saat tunnun siitä, mitä on olla sisäisesti vapaa ulkonaisista olosuhteista, mitä on todellinen rauhan tila. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu ja toimi, jos se on välttämätöntä ja mahdollista.
Hyväksy- ja sen jälkeen toimi. Mitä tahansa läsnäolevaan hetkeen sisältyykään, ota se vastaan niin kuin olisit valinnut sen. Toimi aina sen kanssa yhdessä, älä sitä vastaan. Tee siitä ystäväsi ja liittolaisesi, älä vihollista. Tämä tulee muuttamaan elämääsi ihmeellisesti.
Eckhart Tolle- Läsnäolon voima

tiistai 13. syyskuuta 2016
Kuolemanrajakokemus!
Aivan mahtava video! Suosittelen lämpimästi käyttää puoltoista tuntia tämän katsomiseen!
T:Jake
lauantai 10. syyskuuta 2016
Apulandian avajaiset ja yllätyskeikka!!! 9.9. 2016
Semmosta meininkiä Apulandian virallisissa avajaisissa. Paikan päällä pörräsi Tontsa, Saippi (Sipe), Ville, Tuukka, Olga, Mandy ja myös Mepät eli Zaija Ja Zeik. Apulandian museo oli ilmainen. Keikan lopussa maistuva kasvishernekeitto oli ilmaista (apis tarjosi) ja kaiken kukkuraksi APULANTA heitti ylläri keikan akustisesti maustettuna hauskoilla ja viihdyttävillä jutuilla. Ilma oli mitä mainioin, syksyisen lämmin ja aurinkoinen.
Jengiä tuntui piisaavan ja kuulin että eräät oli odotellut avajaisia jo yön yli paikanpäällä...;-)
Itse museo oli erittäin mielenkiintoinen ja bändiä kunnioittaakseni en ottanut yhtään kuvaa museosta.
Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja mitä pari kolme tuntia paikanpäällä pörräänneenä katselin; Sipe ja Toni tuttuun tyyliinsä jutteli ahkerasti ihmisten kanssa, jakeli ahkerasti nimmareita ja otti yhteiskuvia fanien kanssa.
Juuri tämän takia rakastan bändiä. Sen lisäksi että yhtye on ansainnut aidolla ja intuitiivisella työllään jokaisen listamenestyksen, bändi osaa uusiutua rohkealla tavalla, ovat aitoja ja erittäin lahjakkaita siinä mitä tekevät. Heidän työssään haisee PUNK mutta ovat silti tyylikkäitä eivätkä esitä mitään muuta kuin mitä ovat. Tonista ja Sipestä tulee aina hyvä ja aito fiilis. Rakastan heidän juttuja ja biisejään.
Bändillä on seinät täynnä palkittuja kiekkoja. Sinkku ykkösiä on enemmän kuin Beatlesilla, joten perustakaa bändi ja vetäkää perässä...;-)
Että semmosta. Tänään menemme katsomaan TEIT MEISTÄ KAUNIIN elokuvan leffateatteriin.
Jotta homma ei jäisi ihan pintapuoliseksi, niin pikkulinnut ovat laulaneet että allekirjoittaneella on elokuvassa sivurooli kasisalikohtauksessa. Tontsa esitti elokuvassa Poliisia ja Jake rokkipoliisia!
T:Rokkipoliisi Jake
P.S tunnelmia apulandiasta:
https://www.youtube.com/watch?v=XDQXPMhOSAE&feature=youtu.be
perjantai 9. syyskuuta 2016
Ego pelaa mutta pelkää
Kuinka moni rakastunut pari alkuhuumassa vannoo ikuista rakkautta ja on valmis vaikka kuolemaan toisen puolesta? Kun parin kuukauden päästä arki alkaa, niin ei olla valmis laittamaan edes tikkua ristiin omassa itsessään jos tilanne sitä vaatii. Kuinka moni on vannonut suuren rakkauden nimeen, mutta on hetkessä on valmis kääntämään takkinsa? Kun ärsytys nousee sisältä, niin se siivotaan takaisin maton alle tai sitten painetaan se toisen niskaan. Kuinka moni on suhteessa pistänyt rakkaimpansa syyksi oman sisäisen pahan olonsa?
Kuinka monessa suhteessa riidellään aivan turhista asioista, kontrolloidaan toista ihmistä ja yritetään muuttaa toista omien toiveiden ja halujen mukaisesti?
Kuinka moni on mielessään ajatellut vaihtaa parempaan kun toinen ei ole vastannut omiin odotuksiin? Kuinka moni on pettynyt rakkaudessa? Kuinka moni on etsinyt itselleen seuraa ihan vain sen takia että pelkää yksinäisyyttä tai ulkoisten odotuksien painetta? Niin..ja kuinka moni on päättänyt että enää ikinä en halua suhdetta kun se tuottaa vain murhetta, pelkoa ja pettymystä?
Kuinka moni hankkiutuu suhteeseen vain omien seksuaalisien tarpeiden takia? Lastenteon takia? Toimeentulon takia? Ulkonäön takia?
Kuinka moni lähtee aamulla töihin yhteiskunnan pakottamana? Rahan takia? Pelosta että ei ole rahaa? Kuinka moni opiskelee pelon pohjalta; ettei tulisi köyhä tulevaisuus ja jotta saisi hyväksyntää ja ihailua opettajalta, itseltä, perheen jäseniltä sekä ystäviltä? Kuinka moni touhuaa ja tekee paljon koska on ajan mukaan muodikkaampaa sanoa "aika ei riitä,on niin paljon kaikkea". Kun kalenteri on täynnä niin tuntee elävänsä.
Kuinka moni shoppailee kaapit täyteen tavaroita, ostelee uusia autoja, taloja ja käy kuntosalilla jotta tuntisi itsensä arvokkaammaksi? Kuinka moni vastaavasti juo kaljaa sohvalla ja urheilee penkillä mieluummin kuin kävelisi raikkaassa ulkoilmassa ihan vain sen takia että pääsisi karkuun sisäisiä tuntemuksiaan?
Kuinka moni tulee uskoon, siihen AINOAAN oikeaan uskoon? Vain sen takia että kulttuuri näin opettaa? Kuinka moni puhuu rauhasta, mutta samaan hengenvetoon ajattelee ja puhuu pahaa toisista ja toisten näkemyksistä? Kuinka moni sotii uskontojen nimissä? Kuinka moni sotii arjen tasolla lapsiaan vastaan, kumppaniaan vastaan, naapuriaan vastaan, toista maata vastaan, ihon väriä vastaan ja omia ajatuksia vastaan?
Käsi pystyyn kuinka moni on ollut ollut elämässään useammin kuin 1 kerran OIKEASSA oman totuutensa edessä?!
Ego pelaa mutta pelkää. Niin usein me pelataan täällä ihmisyyden peliä, niin alitajuisella kuin tietoisella mielelläkin. Olemme täysin pihalla kaikesta emmekä todellisuudessa tiedä yhtikäs mitään MISTÄÄN! Olemme omaan mieleemme niin samaistuneena, että meillä on vain nuppineulan pään kokoinen näkökulma elämään ja itseemme. Olemme onnistuneet tankkaaman itsemme paljon tietoa täyttääksemme tyhmyyden tunnettamme ja tyhjyyden tunnettamme.
Halumme pelata pleikkaa, x boxia, lautapelejä sekä elämän peliä. Haluamme voittaa omat ajatuksemme. Itsemme. Valheellisen itsemme. Kuka on se joka haluaa voittaa ja miksi?
Ego on vain ajatusrakennelma. Se koostuu menneisyyden mielikuvista, tulevaisuuden mielikuvista, ajatuksista, itsestämme ja toisista. Me pumppaamme näitä epätodellisia mielikuvia toistemme mieliin niin median kuin uskomustemme puolesta. Ego pelaa koska pelkää häviävänsä.
Minusta on aika herätä. Se sama ihminen joka on ihana vauvana on ihana myöhemminkin. Meidän todellisuus on ajaton, sitä todellisuutta ja viattomuutta pieni lapsikin muistuttaa.
Hengitä. Olet tullut maaliin. Älä pelkää. Egosi sanoo että haluat uuden pelin. No ehkä voit pelatakin, mutta nyt muistat että TODELLISUUDEN kautta ei ole voittajia eikä häviäjiä. Muistat vain sen että KUKA pelaa. Et ole pelilauta etkä pelinappula. Olet se joka kuvittelee pelaavansa.
Mieti tätä tarkoin. Pääset todellisuuden polulle vasta kun mielikuvasi elämästä hajoaa. Jos haluat pitää mielikuvillasi illuusiota pystyssä, niin tee se, mutta yritä ottaa myös muiden mielikuvitukset huomioon.
Muovaa tarinastasi sellaista kuin haluat sen olevan, mutta muista että et ole täältä vaikka oletkin täällä. Maailmaa ei ollut ennen kuin tulit sitä kuvittamaan.
Koko maailmaa et ehkä voi (tai sitten voit;-) hetkessä muuttaa, mutta ajatuksesi siitä voit ja siinä on sinun VAPAUTESI!
Peace& Love! <3
Jake

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)