Joulu herättää joka vuosi minut tästä "unesta". Kun katselen sitä maailmanlopun meininkiä kaupoissa, ihmisten pakko-ostelua, lahjomista, kulutusta, pakollisia joululauluja, velvollisuuksia, jouluruokien syömistä, stressaantuneita ilmeitä, yksinäisyyden pakoa, puiden kantamista kotiin karisemaan, kinkkujen pakollista syömistä, lumisateen odottelua..jne..niin sitä enemmän nautin omasta rauhallisesta olostani. Minulle joulu merkitsee vain pitkiä kävelylenkkejä rauhallisella kylän raitilla ja ihan tavallisen ruuan syömistä kotona. Pidän joulurauhasta, yhteiskunnan pysähtymisestä ja siitä että ihmisillä on hyvä olla, pidän lasten joulusta mutta valitettavasti näen jo nyt ihmisten silmissä tyhjyyden kun joulu on ohitse ja pitää palata persaukisena arkeen. Näen heidän syyllisyytensä liiallisesta syömisestä jota paikkaillaan kuntosalilla ja tipattomalla tammikuulla sekä muilla uudenvuoden lupauksilla. Olenhan tätä pyörää katsellut 42 vuotta. Rakkauteen ei tarvittaisi yhtään tavaraa, ei yhtään syyllisyyden pelosta ostettua lahjaa eikä ensimmäistäkään traditiota tai vaihtokaupan sävytteistä jolukorttien lähettelyä. Rakkautta ei tarvitse ansaita joulupyhillä eikä kirkossa käymisillä. Hengellisyydestä tai henkisyydestä ei ole valitettavasti enään mitään jäljellä. Pakana kuluttaa, mässäilee ja juhlii! (ei sekään ole syntiä). Tyhjyyden tunnetta kartellaan kuin ruttoa, kaikki pitää olla täydellisessä kontrollissa ja kaikki joulujärjestelyt pitää olla tip top. On joulurauhaa, jouluruokaa, joulusaunaa, joulusiivousta, joululahjoja, joulukirkkoa, joulukinkkua, joulu sitä ja joulu tätä. Mitään ei saa puuttua eikä varsinkaan ruoka saa loppua. En yritä tässä väittää että jokaisen joulu olisi näin pinnallista, minä katson vain sen mitä näen yleisesti. Joulu on kulutusjuhla joka johtaa kuitenkin siihen, että kun ihmisten rahat on lopussa niin sen jälkeen alennusmyynnit saavat alkaa! Kulutus ei saa loppua. Joulu kun on ohi niin raketit saavat paukkua.
Tässä on maailman paras joululaulu ja siinä on sen todellinen sanoma: "itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa...", "joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta...joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta".
Huomenna on jouluaatto ja nurkan takana meitä odottaa uusi vuosi. Mietin tätä kulunutta vuotta
ja täytyy sanoa että helpoin se ei ole ollut. Jatkuvaa anteeksiantoa ja
egon ruman puolen esiintymistä. On ollut synkkää ja vetistä, venäjän tilanne huolestuttaa, isällä todettu tappava syöpä, kehon bragaamista, vähän rahaa, odotuksista ja monista haluista luopumista jne. Samalla koen että olen vahvempi kuin
koskaan, mutta en ulkoisesti vaan henkisesti, se vahvuus ei kuitenkaan
ole minun. Ihmiseen on entistäkin vaikeampi uskoa enkä edelleenkään lähde maailmaa muuttamaan ulkopuolellani. Minä sijoitan entistäkin enemmän siihen mikä antaa minulle todellisen rauhan ja rakkauden tämän kaiken keskellä. Otan rauhan ja rakkauden vastaan, otan kaikki vastoinkäymiset vastaan, otan sen vastaa mitä näen ja päästän siitä irti. Ei se sen kummempaa ole. Minulla on kuitenkin kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin, enkä anna egon hämätä minua onnettomuuteen. Tällä hetkellä minulla on koti jossa viihdyn, hieman rahaa, terveyttä, syviä oivalluksia, onnellisuutta, ruokaa, aikaa, rauhaa, uskoa, kaikki. Toivon myös sinulle rauhaa ja rakkautta, onnellista joulurauhaa ja kaikkea hyvää. Ennen kaikkea hauskaa joulua:
Minullakin on yksi joululahja toive!!! Tahdon että minulla on joulurauha läpi vuoden, muulla ei ole mitään väliä. T: Jake
"Joulun merkki on tähti, valo pimeydessä. Älä näe sitä ulkopuolellasi, vaan näe se loistamassa sisälläsi olevassa Taivaassa ja hyväksy se merkkinä siitä, että Kristuksen aika on tullut. Hän tulee eikä vaadi mitään. Hän ei pyydä keneltäkään minkäänlaisia uhrauksia. Hänen Läsnäolossaan koko uhrautumisen ajatus menettää täydellisesti merkityksensä. Sillä Hän on Jumalan asuinsija. Eikä sinun tarvitse tehdä muuta kuin kutsua sisään Hänet, joka jo on siellä, toteamalla että Hänen Asuinsijansa on Yksi ja että mikään Hänen Ykseydelleen vieras ajatus ei voi oleilla siellä Hänen kanssaan. Rakkauden täytyy olla kaikenkattavaa voidakseen toivottaa Hänet tervetulleeksi, sillä Pyhyyden Läsnäolo luo pyhyyden, joka sitä ympäröi. Mikään pelko ei voi koskettaa Asuinsijaa, joka antaa Jumalalle suojan Kristuksen aikana, sillä Asuinsija on yhtä pyhä kuin täydellinen Viattomuus, jota Hän suojelee ja jonka voima suojelee Häntä." -IOK
Yllä olevasta kuvasta lähti matkani lauantai aamuna etelä-pohjanmaalle sairaalaan, jossa isäni taistelee kuolemaa syöpää vastaan. Taistelu on kuitenkin turhaa, sillä syöpä on levinnyt niin pitkälle, että hänelle ei voida tehdä mitään hänen pelastamiseksi. Päässäni on vilissyt tässä lähiaikoina monta ajatusta elämän raadollisuudesta ja siitä miten ego meidät palkitsee oravanpyörässä juoksun jälkeen. Se palkitsee sairastumisella ja kuolemalla. Kaikki tämä voi sattua kenelle tahansa ja koska tahansa. Oravanpyörä ei kerro meille siitä mikä on totta, vaan se haluaa vain hyötyä kehoista- kuolemaan asti. Onko se sitä paljon puhuttua elämää?
Sairaalaan saapuessani mieleni oli samaan aikaan surullinen, mutta samalla kuitenkin tiesin, että nyt saan mahdollisuuden taas käydä läpi käytännössä asioita, joista olen kirjoittanut ja puhunut. Kohtaaminen oli minulle suuri hetki. Siinä hetkessä ei ollut mitään turhaa, ei koreita vaatteita, ei treenattuja kroppia, ei tekopirteitä small talkeja, ei identiteettejä jotka keskustelevat keskenään, ei toisesta hyötymistä, ei mitään. Hetki sisälsi pelkkää läsnäoloa, rakkautta. Kuolevan ihmisen kanssa keskustelussa valitsee sanansa tarkoin eikä siinä jaaritella turhia. Siinä kohtaamisessa ei ole tuomitsemista. Olemme jokainen täällä kuoleva ihminen, sen lisäksi että jokainen hetki on irtipäästämisen hetki hengitystä myöden, saatan kuolla vaikka isääni ennen, sitä ei voi kukaan tietää. Kun "elämään" kuuluu syntyminen, niin siihen kuuluu myös "kuoleminen". Jos elämään kuuluu iloa niin iloa varjostaa myös suru. Kyse on enemmänkin "näytöksen" hyväksymistä kuin sen kieltämistä. Vaikka koko elämäni on ollut pelkkää irtipäästämistä kaikesta mitä rakastan, niin silti nyt alkaa olemaan sellainen vahva "tunne" että me todellakin olemme jotain muuta kuin pelkät kehot. "Tieto" jostain josta ei tarvitse traagisesti luopua. Tämä hetken kestävä näytelmä saattaa olla ehkä hauras, traaginen, hauska, pelottava tai mitä vain, mutta se mikä meillä täällä kokemuksena näyttäytyy, ei ole todellista. Se todellinen rakkaus on meissä jokaisessa eikä se ole millään lailla muutoksen alainen. Kun katsoin isääni silmiin, näin itseni, vaikka meillä on ihan luonteenkin puolesta paljon samaa, näin silmistä syvemmin itseni. Näin sen itseni joka ei kärsi, halua eikä kuole. Näin sen itsen joka täytti koko huoneen, maan, maailman ja ikuisuuden. Näin vapauden ahtaan vankilan (kehon) lävitse. Meidän todellisuus on jotain mitä sanoin ei kuvailla, mutta jota ehkä voi hieman sanoilla viitata.
Viikonloppuisen kokemuksen jälkeen egostani kuoriutui taas pienenpieni siivu kuvitelmaa pois. Olen taas pikkuisen lähempänä todellisuutta. Tässä mielentilassa pelkkä läsnäolo itselle riittää. En voi enkä saa ketään toista paikkaamaan tätä hiljaa edistyvää matkaani totuuden lähteille. Tämä matka meidän on jokaisen tehtävä itse.
Elämä tapahtuu tässä ja nyt, mitä siinä näet? Minne olet matkalla? Vaikkakin tällä hetkellä tunnen surua, niin se ei tarkoita sitä, että suru olisi huono asia. Suru on opettaja joka on pinnallista iloa syvempää. Suru vain sanoo "kuvitelmasi eivät vastaa todellisuutta". Suru muistuttaa siitä, että täällä mikään ei ole ikuista, mutta rakkaus jossain syvemmällä on. Kaikki mikä tässäkin kokemuksessa tuntuu hieman ylimääräiseltä, on vain kaikki ne käytännön byrokraattiset asiat. Itse kuoleminen on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen ja elämän kokeminen. Koko elämä on irtipäästämistä; lapsuudesta, kavereista, kouluista, asunnoista, tavaroista, työpaikoista, ihmissuhteista, lapsista, ulkonäöstä, rahasta, ajatuksista, rakastumisen alkuhuumasta, kuvitelmista ja lopulta koko "itsestä". Parin tunnin keskustelun jälkeen ja pienien ikuisuudelta kestävien
hiljaisten hetkien jälkeen tuli lähdön aika, irtipäästämisen aika. Voit
vain kuvitella miltä tuntuu kun toinen odottaa kuolemaa ja tiedät että
näet tod.näk viimeisen kerran. Kevyt halaus, heikko käden puristus ja
"koita pärjätä, kaikki päättyy hyvin." Itku. Hyvästi.
"Kun ryhtyy muuttamaan suhdettaan Yhdentyneeksi ihmissuhteeksi, on hyvä pitää mielessä, että kyseessä on radikaali suunnanmuutos kohti tuntemattomia vesiä. Koska päämäärämme on nyt saavuttaa pysyvä ja muuttumaton Rakkauden tila, jota kukaan tai mikään ei voi tietenkään uhata, meidän on työstettävä pois kaikki egon puolustusmekanismit, mukaan lukien tekosyyt, projisointi, kieltäminen, katkeruus, vastahyökkäys ja puutteenalaisuus. Jos todella haluamme saavuttaa syvän ja ikuisen Rakkauden, meidän on oltava valmiita poistamaan kaikki esteet Rakkauden tiedostamisen tieltä sekä muissa että itsessämme. Tämä merkitsee sen ymmärtämistä, että todellinen läheisyys on paljon enemmän kuin pelkkää seksiä tai fyysistä ja emotionaalista yhteenkuuluvuutta. Aito läheisyys alkaa siitä, että opimme luopumaan puolustelunhalusta. Avautumalla ja uskaltamalla olla rohkea ja haavoittuva kumppanimme edessä voimme löytää tien rakkauteen. Näin saavutamme myös itsetuntemusta ja opimme rakastamaan itseämme. Opimme niin ikään luottamaan itseemme ja Alkulähteeseen. Kestävä ja aito läheisyys alkaa siitä, että opimme tuntemaan oman todellisen luontomme. Useimmat meistä kuitenkin jumiutuvat turhaan kierteeseen, jossa etsitään lyhytaikaista fyysistä ja emotionaalista läheisyyden tunnetta seksistä. Kuvittelemme virheellisesti, että tällaiset kohtaamiset toisen ihmisen kanssa voisivat tuoda meille läheisyyden, jota kaipaamme, mutta ne eivät voi jatkuvasti tuoda meille sitä, mikä meidän on löydettävä omasta itsestämme. Tämän takia me koemme, että rakkaus toista kohtaan alkaa ajan myötä hiipua."
"Yhdentyneen ihmissuhteen päämäärä on molempien vapauttaminen. Vapauttamisella tarkoitamme sitä, että auttaa toista vapautumaan siitä virheellisestä havainnosta, että me olisimme vain dualistisia ihmisiä epävarmassa elinympäristössä. Yhdentyneessä ihmissuhteessa opimme ymmärtämään, ettei kumppanimme ole erillinen vaan että hän on yhtä kuin me. Kun jätämme säännönmukaisesti egon huomiotta, saamme kumppanimme lopulta vakuuttuneeksi, että hän on Ääretön ja Yhdentynyt itse."
"Todellinen Rakkaus voi vain lisääntyä, kun sitä käytetään eli laajennetaan. Me onnistumme tässä harjoittamalla anteeksiantoa (jättämällä egon virheet huomiotta niin omassa itsessä kuin kumppanissakin), kiitollisuutta, kärsivällisyyttä, pyyteetöntä antamista, kuuntelemista ja rehellistä puhumista ehdoitta, mikä merkitsee, ettemme edes salassa halua toiselta vastapalvelusta takaisin. Tietoisen rakkauden ihme tunnetaan sen ehdottomasta laajenemisesta, ja alkuun tämä saattaa vaatia äärimmäistä kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta eritoten suhteessa tapahtuvan muutoksen alkuvaiheissa."
Maailma esiintyy sateenkaaren väreissä, halusimme tai emme. Syy tähän on se, että rakkaus on universaali asia eikä siten kenenkään mielipiteestä riippuvainen. Meidän ihmisten maailma esiintyy monimuotoisena, koska mielemme on kasvanut niin monimuotoiseksi. Mielemme on vain niin hämmennyksissä kaikesta tieto tulvasta. Rakkaus on onneksi kuitenkin aina sama. Jopa 2000 vuotta sitten eräs (ehkä) pitkätukkainen hippi puhui rakkauden ja anteeksiannon puolesta. Suositteli tehdä toiselle niin kuin tekisi itselleen, eikä käskenyt rakentamaan taivasta tänne vaan etsimään sen itsestään, sisältä. Taivasten valtakunta on meissä sisällämme. Käyttäisikö hän tänä päivänä energiaansa oikeassa olemisen tarpeessa syyttelemällä homoutta tai erilaisuutta? En usko. Hän puhuisi ja puhuu edelleen kauttamme välittämisen, hyväksymisen ja rakkauden puolesta, vapauden kautta.
Rakkaus ei vaadi politiikkaa, rahaa, instituutioita, kirkkoja, uskontoja, vastakkain asettelua, sotaa eikä edes rajuja mielipiteitä. Rakkaus vain on. Silloin kun rakkaus puhuu, niin siitä puuttuu pelko. Ihminen voi ristiinnaulita pohjimmiltaan vain itsensä.
Raamatusta: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
"Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki."
"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys."
"Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa."
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."
"Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä
Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se
pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt
täydelliseksi rakkaudessa."
"Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus."
IOK:sta:
"Jumala on pelkkää Rakkautta ja siksi myös minä olen Rakkaus ."
"Vapautan maailman kaikesta siitä, mitä luulin sen olevan."
"Antaminen ja saaminen ovat totuudessa sama asia. Tulen saamaan sen, minkä annan pois."
"Totuus ei tule ja mene, ei vaihdu eikä muutu eikä esiinny milloin tuossa, milloin tässä asussa, kiinniottoa väistäen ja estäen otteen saamista itsestään. Se ei piileskele. Se seisoo täydessä valkeudessa täysin saavutettavissa." "Rakkaus loi minut itsensä kaltaiseksi." "Rakkaus ei kanna kaunaa."
"Mietipä mitä pyhä ihmissuhde pystyy opettamaan! Siinä usko eroavaisuuksiin tehdään tekemättömiksi. Siinä usko erilaisuuksiin muuttuu uskoksi samanlaisuuteen"
"Menneisyys on ohi. Se ei voi minua koskettaa."
"Opeta vain rakkautta, sillä rakkautta sinä olet."
Ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin
pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan
Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Mitä rakkaus on ihmissuhteissa? Onko se ulkonäköön rakastumista? Toisen hymyyn tai tyyliin rakastumista? Pitääkö siinä olla samanlainen kun toinen? Samanlaiset ajatukset vai mitä siinä oikein tapahtuu? Koska on kaksi tasoa, dualistinen ja ei-dualistinen niin nyt käsittelen tätä tasoa missä arkeamme vietämme, ei-dualistiselta tasolta katseleminen antaa laajamman perspektiivin ja auttaa ymmärtämään sekä antamaan anteeksi helpommin, mutta itse työ on kuitenkin tehtävä "täällä".
Itse näkisin, että rakastuminen on luonnollista elämän kiertokulun kannalta ja se vietti on hyvin voimakas, rakastuminen on niin voimakasta, että se saattaa sekoittaa koko perus uskomus-järjestelmän, jonka olemme mieleemme keinotekoisesti kasanneet. Rakastumisen tunne järisyttää koko uskomusjärjestelmää, koska eihän uskomukset ole koskaan todellisia. Rakastuminen muistuttaa jostain muusta ja se tulee jostain järjestelmän takaa mystisesti ja pyyhkii kaiken vanhan kertaheitolla. Lisä voimaa rakastumiseen saa siitä miten paljon uskaltaa egonsa ja pelkonsa siirtää sivuun ja uskaltaa heittäytymään rakastumiseen täydellä voimalla. Rakastumisessa saattaa koko elämä mennä uusiksi, se sulattaa vanhat katkerat jää lohkareet ja uudistaa sekä nuorentaa..Rakastunut kuulee hyvin useasti ystäviltään, että "mitä sinulle on tapahtunut, näytät jotenkin paremmalta, oletko kenties rakastunut?" Tässä vaiheessa yleensä olemme rakastumisen ihanassa unessa, aina siihen asti kunnes tilalle astelee herra pelko ja kuvioon astelee myös herra kontrolli ym. hänen pikku apulaisensa. Hommaa sotkee se, että ei ymmärretä rakastumisen ja RAKASTAMISEN eroa. Rakkauden jatkumisen kannalta olisi hyvä että kumpikin rakastaisi "peilikuvaansa", muuten tapahtuu se sama egon käsikirjoitus, eli siinä että rakkaus suhteessa petytään vain omiin odotuksiin. Rakastuminen on helppoa ja hyvin itsekästä koska kumpikin haluaa panostaa ja ymmärtää aina sen verran, ettei mikään menisi pieleen ja että elämä saisi kokea jatkuvuutensa. Halutaan tehdä mahdollisimman hyvä vaikutus toiseen. Vaikka rakastumisen aikana tehdään helpommin rakkauden tekoja, niin silti se valitettavasti on vain egon juoni varmistaa oma paikkansa siinä "taivaallisessa" tilassa, jota rakastumiseksi kutsutaan. On paljon helpompi sanoa rakastavansa toista rakastelun jälkeen, kuin silloin kun koko elämä näyttää terävät hampaansa. Silloin kun omat odotukset hajoavat, tuntuu "etten rakasta häntä enää". Rakkaus on kuitenkin tunnetta suurempaa ja sen on tarkoitus vain laajeta, ei supistua mielessä peloksi.
No mitä se rakastaminen sitten on? Itse näkisin niin, että se on toisen tarinan täydellistä hyväksymistä. Kaikki mikä tapahtuu tässä hetkessä on kuitenkin menneisyydestä kumpuavaa; pelot, halut, ajatukset, ilot, kaikki "automaattiset" tavat ja mielipiteet. Olemme kuin kävelevä menneisyyspakkaus. Ihmissuhteet ja varsinkin romanttiset suhteet paljastavat aina sen mitä itsestä ajattelemme. Mitä läheisempi ja voimakkaampi suhde, niin sitä voimakkaammat pelot ja epävarmuudet iskevät alitajunnastamme. Suhteet on tarkoitettu matkustaaman omaan sisäiseen rakkauteen, joka sijaitsee meissä siellä monien kuorien takana, sitä samaa rakkautta me jokainen olemme. Se matka saattaa olla kivuliaskin ja vaatii äärettömän rohkeaa asennetta kohdata kaikki kipunsa. Siihen rakkaus-suhde on loistava työkalu, sitä todellinen aito ja rehellinen ihmissuhde mielestäni on. Se rakkaus jota pidämme rakkautena on usein vain täynnä tyhjää, arkisia velvotteita, ajan tappamista, markkinamiesten keksimää "näin tulet hyväksi rakastajaksi" listoja sekä medioiden painostamia seksuaalisia mielikuvia. Projisoimme ulospäin oman tyytymättömyytemme arjessa ja samalla unohdamme, että meillä on suuri mahdollisuus mennä kohti sitä pysyvää rakkautta, joka on aina ollut olemassa, itsessä ja siinä toisessa ihmisessä. Joskus olisi hyvä nähdä naamarin taakse ja antaa anteeksi, kuunnella ja ymmärtää. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jokainen haluaa tulla ymmärretyksi. Jokainen haluaa turvallisuutta ja läheisyyttä, tavalla tai toisella. Me elämme tarinoiden keskellä ja me elämme oman henkilökohtaisen tarinan keskellä. On niin kovin vaikea hyväksyä ja rakastaa toisen tarinaa, jos ei ensin kohtaa itseään ja rakasta omaa tarinaansa. Tarinat ovat mielenkiintoisia eikä kenelläkään ole mitään helppoa tai pelkästään kivaa menneisyyttä. Ego ei halua kohdata todellista itseään, joten sen tehtäviin jää vain arvosteleminen, piiloutuminen ja syytteleminen ja lopulta karkuun juokseminen. Jos niin tapahtuu, niin sekin vain sitten tapahtuu, eikä sekään ole tuomittavaa, sillä kukaan ei ole vastuussa valinnoistani.
Oman tarinan rakastaminen tapahtuu siten, että tietää että todellisuudessa tarina ei voi olla totta, koska tarinat ovat vain tarinoita. Tässä hetkessä on hyvä mahdollisuus päästää toinen tarinastaan vapaaksi vaikka silittämällä, halaamalla, kuuntelemalla tai jotenkin muuten huomioimalla se toinen. Sellaista rakkaus on arjessa. Tarinan hyväksymistä ja vapauden tuntemista, koska ei ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tässä hetkessä voit vapauttaa itsesi rakkauteen tai sitten hukutat itsesi odotuksiin ja tuleviin tappioihin. Aika ei ole koskaan armollinen pelon kautta katsottuna, mutta jos tarkoitus on selvä, niin matkasta tulee mielenkiintoinen eikä kuolemakaan ole kuin ohi kiitävä ajatus. Rakkaus ei voi kadota koskaan, itse sille pitää vain sanoa: "kyllä, kiitos."
Rakkauden ilmenemisiä voisi olla että rohkenee avata itsensä, uskaltaa luottaa elämään ja tietää että kaikella on tarkoituksensa. Rakkaus voisi ilmetä esim. niin, että antaa toiselle vapauden olla sitä mitä on, koska silloin sen saman lupauksen tekee itselleenkin. Ymmärtää että ihmisenä elo ja olo on iloa, surua, haluja ja tarpeita täynnä, osaa ottaa niitä huomioon tuomitsematta ja tukahduttamatta. Koska rakkaus on pelon vastakohta, niin on hyvä osata olla tietoinen omista reaktioistaan, ajatuksistaan ja valinnoistaan. Rakkaus todellakin on mahdollisuus huonona päivänä eikä päinvastoin. Rakkaus ei muutu koskaan mihinkään vaikka suututtaisi kuinka. Pöly kun laskeutuu niin rakkauden voi taas tuntea rauhana. Koska maailma on meidän omien sisäistemme mielikuviemme heijastumaa, niin on vain parempi että hyväksyy sen, että rakastamme täällä vain omia mielikuviamme toisista ihmisistä. Tiedän että mielikuvien kautta rakentunut rakkaus on ohimenevää, mutta todellinen rakkaus on todellista ja pysyvää. Jos 2 ihmistä pystyy seuraamaan todellista rakkautta ja jos kykenee ottamaan yhteisen askeleen suuremman rakkauden eteen, niin sitä voisi kutsua vaikka esim. sielunkumppanuudeksi. Pitää kuitenkin muistaa, että olemme jokainen niitä toinen toisillemme, vaikkakin olisimmekin "unessa". Matka rakkauteen voi tuntua pitkältä matkalta, mutta helpottavaa on se tieto että rakkaus on ollut aina meidän, tässä ja nyt. Rakkauden oivaltamiseen ei aina välttämättä tarvita parisuhdetta, siihen riittää ympärillä olevat ihmiset.
Rakkaus on syvää kaipuuta omaan itseensä ja sen voi kokea myös toisen kanssa. Jos tahdon kohdata itseni suoraan, niin se tie käy toisen ihmisen kautta. Suhteet on kuitenkin vapaaehtoisia matkoja omaan itseen, onhan rakkaus vapautta ja matka sen oivallukseen käy anteeksiannon kautta. Kaikki on paremmin kuin sen kuvittelen olevan, joten hyvää matkaa.Askel kerrallaan, kantapään kautta.
"Pyhä ihmissuhde on keino säästää aikaa. Yksi veljesi kanssa yhdessä vietetty hetki palauttaa koko maailmankaikkeuden teille molemmille. Sinä olet valmistautunut. Nyt sinun tarvitsee vain muistaa, että sinun ei tarvitse tehdä mitään. Nyt olisi hyvin paljon hyödyllisempää keskittyä vain siihen eikä miettiä, mitä sinun pitäisi tehdä. Kun rauha vihdoinkin koittaa niille, jotka kamppailevat kiusausten kanssa ja taistelevat synnille periksi antamista vastaan, kun valo viimeinkin sarastaa tutkisteluun taipuvaiseen mieleen tai kun joku viimeinkin saavuttaa päämääränsä, se saapuu aina pelkästään yhden onnellisen oivalluksen kera: "Minun ei tarvitse tehdä mitään." -iok.
"Rakkauden on kuitenkin ikuisesti oltava itsensä kaltainen, ikuisesti muuttumaton ja ikuisesti ilman vaihtoehtoa. Niinkuin se onkin. Et voi pystyttää muuria itsesi ympärille, koska Jumala ei asettanut mitään muuria Itsensä ja sinun välille." -iok "Kehoasi sinä voit orjuuttaa, mutta ajatus on vapaa, eikä mikään muu kuin sen ajatellut mieli, kykyne pitämään sitä millään tavalla vangittuna tai rajoitettuna. Sillä ajatus on jatkuvasti yhteydessä alkulähteeseensä, joka on sen vanginvartija tai vapauttaja sen mukaisesti kumman valitsee päämääräkseen itseään varten."-iok
"Syyllisyys aiheuttaa sen, että kaikissa erityisissä ihmissuhteissa on pelon elementtejä. Juuri siksi ne vaihtuvat ja muuttuvat niin tiheään. Ne eivät perustu yksinomaan muuttumattomaan rakkauteen. Eikä pelon värittämään rakkauteen voi luottaa, koska se ei ole täydellistä."-iok
