PÄÄSIÄIS - SPECIAL! Jeesus oli kova jätkä!

Terve!

Nyt aion kertoa teille omasta sankaristani ihan vain siksi, että pääsiäinen on käsillä ja että saisin olla taas hieman "erilainen", Jessen haukkuminenhan on ollut muotia jo 2000 vuotta ...;-)

Jonkun mielestä hurjia tyyppejä on teräsmies, mustanaamio tai hämähäkkimies (oma suosikkini). Tiedän paljon ihmisiä jotka ihailevat Uuno Turhapuroa (hän on minunkin suuri sankarini), mutta ehdoton ykköstyyppi universumissa jota minulle edustaa on Jeesus Kristus (Jesse vain näin kavereiden kesken). Nyt huomaan monessa allergisia oireita, onhan häneen lyöty jos jonkinlaisia leimoja ja tarinoita. Mieleesi sattaa nyt ilmestyä sekasotku, koska onhan sekasotku ihan luonnollista, jos puhutaan asiasta jota ei NYT ole. Aion kuitenkin kertoa, että miksi hän on suuri esikuvani ihan nyt vaikka tarinan tasolla. Pitäkää hatuistanne kiinni, nyt mennään taas ja KOVAA.

Jeesus on kuningas siksi, että hän edustaa kaikkia ihmisiä maailmassa, samaan aikaan - me olemme kaikki kuninkaita. Hän oli ihminen joka tiesi Jumaluutensa, jota me jokainen ollaan. 

Jesse on suositumpi kuin Elvis tai Beatles (puheen perusteella;-), eikä suosio tule koskaan laskemaan, harmi vain että suosio perustuu kaavaan, kuten esimerkiksi monien muiden fyysisesti kuolleiden suosio perustuu, jossa legenda jää elämään omaa elämäänsä näennäisen kuoleman jälkeen, eikä väärinkäsityksiltä näin voida välttyä.
Jesse oli ensimmäinen punkkari ja pitkätukkainen hippi joka uskoi rauhaan, anteeksiantoon ja rakkauteen, hän vei oman totuutensa ristille asti. Hän vähät välitti papistojen jorinoista ja rikkaiden kotkotuksista. Jeesus ei perustanut uskontoja eikä uskonut taivaan valtakuntiin ulkoisesti, vaan sanoi sen olevan sisäisesti meissä, jokaisessa. Hän oli köyhien ja porttojen puolella, ja osasi näyttää tunteensakin, kuten esim. siellä torilla paiskaten kojut kumoon. Oli se raju jätkä. Jesse eli niinkuin opetti. Hän opetti mm. että kädet voi kyllä naulata puuhun kiinni, mutta totuutta ei voi naulata koskaan. Hän tiesi että maailma voi näyttäyä vaikka millaisena, mutta vapaus rakkaudessa on vapaus kaikesta kuoleman valtakunnasta.

Ei ole vaikeaa ennustaa tulevaisuutta ja ihmismieltä, koska se toimii niin kovin useasti pelon kautta ja siksi se tuomitsee ja pilkkaa. Vaikka kyseessä olisi hyvää tarkoittava asia kuten esim. rauha ja rakkaus, inhimillinen ja humaani ihmislähtöinen lähimmäisen rakkaus, niin silti ollaan hetkessä valmiita lyömään ristille joko fyysisesti tai henkisesti. Sen "Jesse" on minullekin opettanut. Mikään ei ole muuttunut. Valinta on siis tehtävä yksilötasolla oma mieli muuttaen. 

Ajattele aikaa ennen Jeesusta, oli tuhansia vuosia elämää ja olimme silloinkin yhtä Jumalallisia, mutta aina silloin tällöin ilmestyy eetteriin kaveri, joka puhuu suunsa puhtaaksi oivallettuaan täydellisyytensä. Oli se sitten Buddha, Krishna, joku "kirjailija", nobody, toisin ajattelija, ihan sama kuka tai vaikkapa Jeesus. Joskus totuuden oivaltanut on jopa poltettu roviolla noitana. Tänäkin pääsiäisenä noitia saa vilistää joka puolella ihan rauhassa ja hyvä niin. Jotain kehitystä on siis sen asian suhteen tapahtunut...heh;-)

En yritä väittää, että minä olisin oikeassa kollektiivisesti, mutta voin elää sitä mihin minä uskon. Siihen minulla on kaikki valta, voima ja kunnia, iänkaikkisesti, aamen. Kun kerran oivaltaa, että taivasten valtakuntaan käydään vain "MINUN" kauttani ja että se on ahdas kuin neulansilmän läpi kulkeminen, niin ei ole enää koskaan halua uskoa instituutioihin, valtapeleihin, rahapeleihin, uskomuksiin tai edes uskontoihin ja varsinkaan uskontojen määräämiin sääntöihin. Rakkaudessa ja vapaudessa ei ole kontrollia eikä sääntöjä. Minä voin elää täällä, mutta minä en ole täältä.

Kiihko elämää vastustavat, satanistit, kiihko uskovaiset, saatanan palvojat, kiihko ateistit ja muut kiihko ajattelijat jotka vastustavat työkseen "Jeesustelijoita", hörhöjä ja muita uskontoja sekä vaihtoehtoisia näkemyksiä, pitävät vain mielessään heistä AJATUSTA yllä (niinkuin minä tästä). He siis tekevät asiasta toden ajattelemalla asian (ongelman) todeksi itselleen. Elämä esiintyy just sellaisena kuin siitä ajattelee. Jos jotain asiaa ei ajattele, niin sitä asiaa ei silloin tietoisuudessa ole.
Loppupelissä koko Jeesusta ei ole, eikä yhtään uskontoa ole. Loppupelissä mitään ei ole kuin ajatuksissa ja ajatushan muuttuu ja lopulta katoaa tyhjyyteen. Tässä hetkessä ei ole Jeesuksen tai Buddhan persoonaa eikä identiteettiä ja on hyvin todennäköistä, että ei ole koskaan ollutkaan. Eikä sillä ole mitään väliäkään, koska mahdollinen Jeesus opetti juuri sitä totuutta, että täällä ei mikään ole todellista. Jeesus ei ole mitään mutta hänen opetuksissaan saattaa olla hyvinkin paljon "järkeä". Tämän oivaltaa vasta sitten kun kuviteltu työ on tehty.

Koko pääsiäinen on myös keksitty mielessä joka vain näennäisesti roikuu meidän tavoissa mukana. Menneisyyttä tässä hetkessä ei ole, mutta koska haluamme pitää vapaapäivämme oravanpyörästä, niin sekin on ihan jees. Ikuisuus on kuitenkin NYT.

Ihmiskunta on hassua, kun se uskoo toiseen, mutta kieltää toisen. Näin kun tekee monta miljardia näennäistä ihmistä tuhansien vuosien ajan, niin ei ole ihme että mieli saattaa olla hieman sekaisin. Totuus ei ole kuitenkaan sanoissa eikä ajatuksissa, se on aina KAIKEN tietämisen ulkopuolella! Todellisuudessa olemme JO kotona Jumalassa eikä mitään hätää ole. Mahdollinen painajainen saattaa ehkä tuntua todelliselta, mutta se on vain unta, jota irtonainen ja itsenäinen mieli säestää. minässä ei ole voimaa, mutta MINÄSSÄ ON!

Huomaa miten pääsiäisen aika on jokainen näennäisesti erillisen sielunkin ainoa aika ja kuuntele miten se kuiskaa jokainen hetki kutsunsa rakkauteen, ikuiseen anteeksiantoon ja vapauteen. On riemunjuhla, eikä mitään hätää todellisuudessa ole. Jokainen hetki syntyy jokainen hetki. Jatkuvasti on uusi mahdollisuus valita. Olet tässä ja nyt uudesti syntynyt. Sinulla on mahdollisuus ylösnousemukseen tässä ja nyt, aina.

Kun koputtaa, niin avataan. Itsestäsi on kiinni. (Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.)

Päivän kappale ei liity pääsiäiseen millaan lailla, vaan on puhtaasti oikea valinta tähän hetkeen.

Alla näkyvä herrasmies ei myös liity pääsiäiseen millään lailla, eikä hän aio avata ensimmäistäkään munaa, mutta itsensä kylläkin. Nämä hänen kädessään näkyvät herkut hän kyllä aikoo myös avata ja sen hän tekee suurella sydämellä. Rauhallista ja suun mukaista pääsiäisen aikaa veliseni <3 <3.

Suoraa puhetta hetken virran vietävänä

 Moi!

Äsken minuutti sitten tuli fiilis kertoa siitä miten "henkisyys" näkyy elämässäni ja miten "henkisyyden" tässä hetkessä koen mielessäni. Suoraa puhetta hetken virran vietävänä. Pintapuolista raapimista, syvempään analyysiin tarvitaan jo keskusteluja. Ei muuta kuin let`s go!!

Jokainen maan matonen:

Ensiksikin minä olen sitä mieltäpuolta, että JOKAINEN maan matonen muurahaisesta ihmisen kautta laiskiaiseen on henkinen olento. Eikä tarvitse olla edes kaksjalkanen, vaan riittänee että on oksat ja juuret tai että se on kova kuin kivi. Olemme kaikki yhtä ilmeneviä täällä yhteisessä universumissa, eikä se että minkä näköinen kuka tai mikäkin on, merkitse eriarvoisuutta. Eriarvoisuus on vain ihmismielen kieroon kasvanut ajatusrakennelma, eikä se lähene totuutta millään lailla. Ihmisellä voi olla kokemus eriarvoisuudesta, jos hän näin päättää, mutta mitään ulkopuolista Jumalaa ei ole tuomitsemassa muuta kuin korkeintaan ihmisten kapeissa mielissä. Ihmisen kapea mieli on keksinyt paljon kaikkea muutakin hullumpaa. Täällä on kuitenkin ihan hauskaa matkustaa ja katsella ihmisten rakennelmia ja muita kotkotuksia ja jopa toimia niiden mukana.

Luonto:

Homosapiens nimisellä "eläimellä" on tällä aikajanalla ollut tapana jaotella asiat eriarvoisiksi, jotta hän saisi itse nousta luonnon ylimmälle jalustalle, eli "Jumalan" paikalle. Mutta ei tarvitse katsella kuin keväisin kasvavaa kukkaa, nousevaa aurinkoa tai muita luonnon mullistuksia, niin tajuaa että egomielen rakennelma on heikko, jopa niin heikko, että sitä ei edes ole. Luonnossa kaikki ilmenee luonnollisesti, eikä siellä ole edes moraalisia kysymyksiä. Se vain ON. Ihminen vain loi ensin itsensä jonka sitten luulee/kuvittelee itsekseen. Ajatelkaa vaikka koiraa, kissaa tai ihmisvauvaa. Se kaikki vain on viatonta, kunnes sille kerrotaan kuka hän on (nimi, syntymäaika vaikka aikaa ei ole olemassakaan) ja muita uskomuksia kehdosta hautaan (ihmisen itsensä ongelma ja erottelu). Ns. evoluutio (mieli) on muokannut meitä aikojen alusta ikuisuudesta ja täydellisyydestä koko näkyvän maailman. Koska puhun nyt evoluutiosta, niin sekin on vain ihmisen keksimä tarina. Tarina jostain mitä ei tässä hetkessä edes ole, jos siis TODELLA olet, etkä selittele niinkuin minä juuri tällä hetkellä teen ;-) Paitsi että tämä selittelykin väistämättä tapahtuu tässä ja nyt. Kaikki tapahtuu, koko historiakin tapahtuu tässä ja nyt, koska et voi edes ajatella sitä historiaa muuta kuin tässä ja nyt. Koko luonto näyttäytyy tässä ja nyt, jos niin tahdot. Ja muistutan että luonnolla ITSELLÄÄN ei ole historiaa, koska sillä ei ole unen kaltaista mieltä joka edes kiinnostuisi lukemaan satukirjoja tai alistusi kuuntelemaan tarinoita menneistä. Me olemme osa luontoa. Unohdamme helposti sen, että kaikki yksinkertainen ja luonnollinen on helpompaa ja ravitsevampaa kuin keinotekoinen. Tosin jos minulta kysytään, niin KAIKKI on jollain tavalla keinotekoista, paitsi NYT-hetki ja lopulta sekin ilmenee vain ajatuksena joka on itsessään keinotekoinen;-)

Uskonnot ja henkiset oppisuunnat:

Uskonnot on ihan sitä samaa erottelua kuin maitopurkki erotetaan piimätölkistä. Ne näyttävät erilaisilta mutta kummatkin pitävät ihmistä "hengissä". Toinen mielistyy toiseen ja toinen toiseen, mutta hölmöintä on alkaa makuasioista tappelemaan, varsinkin koska kaikkien uskontojen ja henkisten oppisuuntien perimmäinen tarkoitus on oppia rakastamaan. Kaikki se vallanhalu ja helvetillä pelottelu on lapsellista yritystä kontrolloida ihmiskuntaa ja maapalloa. Kaikkien ristiriitojen ja sotien takana vain tarinat, jotka poikkeavat toisistaan. "Evoluutio-mielen" myötä on kasvanut myös kuolemanpelko ja sen mukana tullut jatkuva kilpailun halu. Kilpaillaan rahasta, vallasta, uskonnoista, kehoista, tiedosta, USKONNOISTA ja jopa rakkaudesta ja rakkaudessa. 
Koska ei osata mennä luonnon kiertokulun mukana, niin kuin muut tällä planeetalla, niin halutaan keksiä tarinoita paikoista, esim.taivas jota pitää tavoitella kuolemattomuuden toivossa. Haluamme kehon olevan muuttumaton, vaikka se muuttuu jo päivässä, kuukaudessa ja vuosissa (viite aikajanaan), pidetään kiinni jopa sielusta joka vaeltaa elämistä toiseen. Koska olemme rakentaneet itsemme, maailman ja maailmankuvan, niin saamme myös vastata sen epätäydellisistä seurauksista. 
Sairaudet, tuska, sodat, masennus, epätäydellisyyden tunne, alitajuinen kuoleman pelko jne. on seurausta siitä, että emme enää tunne ikuisuuttta, täydellistä rakkautta. Ihmismielen rakkaus on aina ollut aikaan sitovaa ja epätäydellistä, joka lopulta loppuu. The end.
Uskonnot ovat kivoja tapoja muistaa todellisuus, jos ei anna ihmisten rakentamien tarinoiden kaapata omaa mieltä. Huomautan tässä kohti että myös osa Raamatun tarinoista on ihmisen keksimiä vallan ja kontrollin toivossa.
Itse en ole koskaan tarvinnut kirkkoa tai uskontoja, en ole käynyt -minä olen- messuilla ostelemassa kristalleja enkä pyöri hippileirillä pössyttelemässä pilveä. Rippikoulut ja kastamisetkin on mulle ihan hepreaa. Myös kaikki maailman piirit ja pienet kuppikunnat ja marttakerhot on saanut jäädä väliin. Meditoimaankaan ei ole tarvinnut lähteä vuorille, eikä itseä ole tarvinnut lähteä etsimään intiasta asti (se kun tulee niin pirun kalliiksikin...) Minun hieltähaiseva tyyny riittää siihen ihan hyvin, aina silloin kun siihen tulee fiilis. Se että ajattelen olevani jotenkin henkinen, on vain ajatus että olen henkinen. Ajatus on aina katoava, joten se siitä henkisyydestä sitten...bye bye.;-) Missään ei ole tietenkään  mitään pahaa ja kaikki on hauskasti omalla paikallaan, mutta jos tahdon ilmentää jotenkin henkisyyttä, niin siihen käy vaikka pubissa nautittu siideri tai kavereiden kanssa pelattu NHL peli. 
Henkisten mestareiden opit sekä kvanttifyykoiden tutkimukset ovat vain viitteitä sihen, mikä on meidän todellisuus "minussa", yhteisessä minussa. Kaikki on harhaa, jopa se tuoli jolla nyt istut. Tuolissasi pyörii hetken energiaa, joka muuttaa muotoaa takaisin tyhjyyteen. Elät satumaailmassa, et todellisuudessa.

Oivalluksia:

Minun ei tarvitse olla pakkomielteisesti mikään tai mitään, koska olen vain ajatellut alusta asti kaiken. Se mitä näen nyt ympärilläni on luotu siihen hetkeksi, joten miksi en pitäisi siitä. Miksi en voisi hyväksyä sitä semmoisena kuin se minulle näyttäytyy. 
Koko "minä" on vain kasa uskomuksia ja ajatuksia menneistä, joten kovin todellisena en voi sitä pitää. Se että mikään ei ole todellisuutta, ei tarkoita masennusta tai halua paeta pois, vaan että tämä on hyvä mahdollisuus oppia luomaan asioita ja rakastamaan sitä mikä on meidän perusolemusta.  Maailmankaikkeuden alkuvoima on sysännyt koko näytelmän eetteriin, joten hauskaa näytöstä vaan:-)
Mikään ei ole haudanvakavaa, eikä mikään todellisuudessa lopu koskaan, ei kuolemaakaan tarvitse pelätä, paitsi tietysti ajatuksen ja alitajunnan tasolla se on välttämätöntä, joskin täysin turhaa. Tietoisuus omista ajatuksista paljastaa kaiken järjettömyyden. Kymmeniä tuhansia ajatuksia vuorokaudessa on sekametelisoppa joka vain toistaa itseään, ei muuta. Et ole kuitenkaan ajatuksesi, vaan sinun voimasi on niin suuri, että sitä ajatus ei pysty millään kahlitsemaan.

Kateus, murheet, kiire, paremman tavoittelu, aika, uskomukset, saavutukset, paremmuus, ongelmat, raha, valta, masennus...kaikki kulkevat vain ajatuksen tasolla. Annatko vallan ajatuksillesi vai uskotko olevasi osa jotain paljon suurempaa? Tunne, tunne, tunne ja elä kuin viimeistä päivää, mutta älä jää kiikkiin pienuuteen. Rakkauskin on vain sana, joka ei vie ketään mihinkään, varsinkaan kuin ei ole mitään mihin mennä. Rakkaus on nyt, niin se on aina ollut. Olet kotona rakkaudessa jo nyt.
Ensin lähdet matkalle ja sitten palaat takaisin ja kaikki näyttää erilaiselta.

Kysymys ei ole vastustamisesta vaan KIITOLLISUUDESTA. Kyse ei ole pelkäämisestä vaan RAKASTAMISESTA. Kyse ei ole vanhojen mallien ja sääntöjen kurinalaisesta noudattamisesta eikä mielen tukahduttamisesta, vaan laajenemisesta ja VAPAUDESTA. Mihin uskot niin SIINÄ ELÄT. Mikään ei ole totta, mutta samalla kaikki on todella totta.

Tässä esiintyy meidän epätodellinen bändi TIMELESS FIELDS:

https://www.youtube.com/watch?v=zJ8MOSAZKfs



 T: epätodellinen kuvitelma nimeltä Jarkko, eiku Jake...eiku Jakeflame..eiku...joku...eiku....(no nyt on hyvä;-)

Rumpumessuja ja muita lähiaikojen kuvatuksia

Mä päätin että tässä on vähintään seittemän vuoden onni :-)

Mikä tää on ?

Jee!! mun uus peili, luonnon muovaama semmoinen. Luomupeili <3

Varma kevään merkki ku on rumpumessut...

"Kato kameraan...." ;-)

Tuomas Rauhala

Väliaika: kirjastoa ja metallista humme...eiku hammeria.

Vähemmän on enemmän. Mun tuleva setti?

Nuoruus sallittu!! Todellaki!! ;-)

soul, funk, jazz setti, crashit soundas todella hyvältä!

Tomi Salesvuo

PÄIVÄN VIRALLINEN BIISI:

"Rakkaus on, kun välillämme ei ole mitään. Eikä välillämme ole koskaan mitään. On vain rakkaus" 
- Jeff Foster

Kuolemaa, tuskaa, kipua ja vihaa

KUOLEMASTA:

"Kukaan ei ole koskaan kuollut.
Tälläkin hetkellä on vain läsnäoloa. Hetkeä ennen kuolemaksi kutsumaamme tapahtumaa on vain läsnäolo. Kuoleman hetkelläkin on vain läsnäolo. Ainoastaan persoona katoaa, se joka erottaa elämän kuolemasta ja joka rakastaa niistä toista ja pelkää toista. Se katoaa, mikä voikin kadota. Ja sitä, mikä jää jäljelle, ei voi mitenkään etukäteen tietää. Sanoimmepa siitä mitä tahansa, puhumme vain käsityksistämme.
Niimpä kuolema on sukellus tuntemattomaan, syntymättömään, kuolemattomaan. Ja tämäkin on ihan liikaa sanottu. Tämäkin on vain persoonan puhetta. Kun ei ole persoonaa, ei ole mitään. Ei maailmaa. Ei syntymää. Ei kuolemaa. Ei aikaa. Ei avaruutta. Ei maailmaa, jossa kuolla, eikä persoonaa, joka voisi kuolla. Kuoleman hetkellä katoaa se persoona, joka voisi kuolla.
Kukaan ei ole koskaan kokenut kuolemaa. Me voimme kokea ainoastaan sen, mitä tunnemme. Tunnemme kuolemasta vain kuoleman. Kun mitään ei tunneta, ei voi olla mitään kokemusta eikä mitään kuolemaakaan.
Luuletko kuolevasi? Selvitä sitten ensin, oletko edes syntynyt."

KIPU JA TUSKA:

"Tuska ja "tuskasta vapautuminen" kulkevat aina käsi kädessä samalla tavoin kuin musta ja valkoinen, ylös ja alas, poissaolo ja läsnäolo ja subjekti ja objektikin. Vastakohdat luovat ja pitävät toinen toisensa yllä. Kun pyrin etsimään tuskasta vapautumista, itse asiassa halusinkin vain torjua tuskan luotani ja pyrin naamioimaan torjuntani jaloksi, arvokkaaksi ja "henkiseksi" tavoitteeksi. Kun etsin valaistumista "tuolta jostakin" torjun samalla sen, mikä tapahtui tässä.
Tuskasta oli tullut minulle vihollinen. Sitä, mikä on, oli tullut minulle vihollinen.
Nykyään, kun en enää etsi, ymmärrän toivottaa kaikki tämänhetkiset tuntemukset tervetulleiksi. Kipu ja tuskakin ovat osa tätä."

JEESUS:

"Krusifiksin ytimessä on ikuinen elämä. Maailman kamalimman kärsimyksen peitossa, kaikkien särkyneiden luiden ja rikkirevityn ihon takana oli ikuisuus. Jeesus ei yrittänyt paeta ristiltä vaan kulki halukkaasti kohti kuolemaansa, koska hän tiesi, ettei mikään mahti maailmassa voisi tuhota Tuhoutumatonta tai järkyttää Järkkymätöntä- koskettaa syntymätöntä, kuolematonta Elämää."

GURUT:

"Guru on sellainen ihminen, joka vakavissaan ajattelee kykenevänsä auttamaan muita valaistumaan tai heräämään. Miten naurettavaa, Gurujen lupaama uni "valaistumisesta" on vain kokemus ajassa, eikä mitään aikaa ole olemassa. Se on vain mielen rakennelma, eikä sitä ole olemassa."

VIHA JA MUUT TUNTEET:

"Kyse ei ole sinun vihastasi. On vain vihaa, joka tapahtuu. Ja kun ei ole ketään, joka pyrkisi hallitsemaan vihaa, torjumaan sitä, hyväksymään sen, pääsemään sen yläpuolelle tai rakastamaan sitä, kun ei ole ketään, joka käyttäisi vihaa oppiakseen ymmärtämään itseään, kun on vain vihaa, joka tapahtuu, se laantuu kyllä itsestään. Se elää oman lyhyen elämänsä ja haihtuu sitten pois. Sitä ei heijasteta muihin ihmisiin tai sisäänpäin johonkin itseksesi kutsuttuun, joten sen suhteen ei ole enää mitään ongelmaa. Se on vain energian ilmentymä. Siitä tulee osa tämän hetken kudosta. Lintu laulelee tuolla, auto sujahtaa ohitse tuolla, kissa tulee kihnuttamaan itseään jalkaasi vasten. Vihakin on vain jotakin, joka tapahtuu.
Vihalla- tai pelolla tai millä tahansa tunteella tai tuntemuksella- on oma paikkansa täällä. Henkisyydessä on varsin usein kyse siitä, että pyritään pääsemään eroon suuttumuksesta ja niin kutsutuista "kielteisistä" tunteista ja siirtymään kohti "myönteisiä " tuntemuksia. Tämä on kuitenkin ihan hullu kahtiajako; se jakaa koko maailman kahtia. Se on väkivaltainen teko, ja väkivaltaisesta teosta voi seurata ainoastaan lisää väkivaltaa. Kun tämä alkukahtiajako on tapahtunut, sille ei näy loppua. Ei ole mikään ihme, että ihmiset ovat tappaneet toisiaan niin paljon aikain saatossa. Ei, todellisuus on ehyt, yhtenäinen ja särkymätön. Ja järkyttävää on se, että kun asiat näkee selkeästi, vihakin on täysin viatonta. Ja silloin sitä ei tarvitse kohdistaa muihin ihmisiin. Silloin se ei mene ja tapa, kiduta tai silvo muita, sillä silloin nähdään, ettei mitään puolustettavaa ole. On vain viha, joka tapahtuu. Se ei ole kenenkään vihaa.
Kun vihan annetaan elää omaa pientä elämäänsä, se ei muodostu minkäänlaiseksi ongelmaksi. Viha ja suuttumus vain tulevat ja menevät. Pelko, viha, ilo- ne kaikki vain tulevat ja menevät. Ne tulevat ja menevät jälkiä jättämättä. Et voi enää edes sanoa: "Minä olin vihainen", tai: "Minua pelotti." Heti kun sanot näin, viha ja pelko on jo kaikonnut; kaikki on hälvennyt ja sen tilalle on tullut jotakin muuta. Kaikki on pyyhkiytynyt puhtaaksi ja palannut viattomuuteen."

Jeff Foster

Tahraton läsnäolo

"Tee siis mitä teet, ja anna ihmisten olla sinusta juuri sitä mieltä, mitä he ovat. Anna heidän ristiinnaulita sinut, jos se tuntuu heistä hyvältä. Eiväthän he kuitenkaan ristiinnaulitse muuta kuin tarinan sinusta omassa unimaailmassaan. He voivat tuhota kaiken, kirjaimmellisesti aivan kaiken, mutta he eivät ikinä pääse käsiksi tämän elävyyteen eivätkä voi ikinä tahrata tämän läsnäoloa; he eivät voi tehdä Elämään naarmuakaan.
Minua ei kiinnosta, miksi ihmiset minua kutsuvat. Ja kerron ihmisille tästä silkasta ilosta niin pitkään kuin kerron. Ihmiset joko kuuntelevat tai menevät matkoihinsa, ja kumpikin käy.
Ja juuri nyt, kun siemailen teetäni ja katselen lokkeja Brighton Pierillä, kaikella tällä ei ole minulle pienintäkään merkitystä. Nauran koko ajatuksellekin siitä, että olisin jonkinlainen opettaja tai guru. Tee ja lokit ovat kaikki kaikessa. Minun ei mikään on ihmisten kaikki, ja kaikki päättyy tähän, täydelliseen yksinkertaisuuteen, ja jäljelle jää vain rakkaus kaikkea kohtaan.
Ainoastaan tämä, ainoastaan tämä, ikuisesti ja aina."

Jeff Foster

Sodassa itsemme kanssa?

"Ei ole olemassa mitään hiljaisuutta. Jos todella kuuntelet hiljaisuutta, huomaat sen kuhisevan elämää. Hiljaisuus on meteliä. Meteli on hiljaisuutta. Ne eivät ole kaksi eri asiaa.
Meidän ongelmamme on se, että haluamme hiljaisuutta muttemme meteliä. Me haluamme mieluummin hiljaisen kuin meuhkaavan mielen. Silloin, kun haluamme mietiskellä hiljaisuudessa ja kärpänen surisee häiritsevästi kovalla äänellä huoneessa, mietiskelystämme ei tahdo tulla mitään. Niimpä torjumme kärpäsen.
Sama pätee ajatuksiin. Me haluamme vain kivoja, iloisia, henkisiä ja rakastavia ajatuksia muttemme niitä toisenlaisia. Jos mieleemme tulee noita toisenlaisia, kärpäsen surinan kaltaisia ajatuksia, pyrimme pääsemään niistä eroon. Olemme sodassa itsemme kanssa. Mieli on sodassa mielen kanssa.
Kun tämä sota lakkaa, ajatukset saavat olla rauhassa. Millaiset tahansa ajatukset. Kaikki ajatukset. Kaikilla on oma paikkansa. Kaikki maailman kärpäset saavat tulla, mutta koska enää ei ole pyrkimystä päästä "hiljaisuuteen" ja torjua "meteliä", kärpäset saavat jäädä niin pikäksi aikaa kuin haluavat. Tämä on rakkautta.

Jeff Foster

Olutbaareja ja teekuppien kilinää. Yksinkertaista henkistä elämää.

"En ole koskaan varsinaisesti lakannut tekemästä henkisiä harjoituksia. Ne vain jäivät pois omalla painollaan, kun ymmärsin, että se, joka istuu mietiskelemässä on sama kuin se, joka istuu paikallisessa baarissa olutlasin äärellä. Ja eihän kukaan oikeastaan istu mietiskelemässä eikä nauttimassa olutta. Ajattelin aiemmin, että mietiskeleminen oli jotenkin "ylevämpää" tai "henkisempää" kuin oluen juominen, mutta tälläiset hajottavat käsitteet katosivat tiehensä, kun kaikkien tekojen samanarvoisuus paljastui. Tämän myötä jäi myös mietiskeleminen eikä itsetutkiskeluun ollut enää tarvetta. Nykyään en tunne mitään mielenkiintoa mietiskelyä, läsnäolon kokemista tai hiljaisuuden tuntemista kohtaan. Elämä- sellaisena kuin se on- on aina tarpeeksi.
Mutta tietenkin, jos haluat saada jonkinlaisen henkisen harjoittamismenetelmän, voin kyllä antaa sellaisen sinulle...
Kappas, sinähän teetkin sitä jo."

"Katselen pöydän toisella puolella istuvaa vaimoani. Amya. Eikä hän tietenkään ole mitenkään "minun". Ei täällä ole mitään, joka voisi mitenkään omistaa yhtään mitään toisesta ihmisestä nyt puhumattakaan. Ei täällä ole ketään, joka voisi omistaa jotakin. Amy on minun tarinani ja minä olen hänen tarinansa. Katselen pöydän toiselle puolelle ja näen, että tyttö juo teetä. "Minun tyttöystäväni" on vain tarina. Mitä oikeasti on? On tyttö, joka juo teetä juuri nyt. Aivan, juuri nyt - siinä on kaikki, mitä on. Missä on tämä "meidän ihmissuhteeksemme" kutsuttu juttu? En minä kyllä näe mitään muuta kuin sen, mikä tapahtuu juuri nyt. On poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä.
Eikä edes sitä. Jopa "poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä" on vain tarinaa. On vain tämä: hengitys, sydämenlyönnit, äänet taustalla, värit, teekuppien kilinä, teen lämpö, puhe, valo, kuumuus. Mitään muuta ei ole. Ja tässä ei ole koskaan mitään, mikä erottaisi meidät. Elämässä tulee usein väliin "ihmissuhteeksi" kutsuttu asia. Se peittää alleen sen välittömyyden, jolla ei ole mitään tekemistä kahden erillisen ihmisen kanssa. Se on kuin kolmas taho, joka leijuu ilmassa meidän kahden välillä. Minä, sinä ja "meidän ihmissuhteemme". Meidän tarpeemme, meidän halumme, meidän odotuksemme.
Mitä tapahtuu, kun tämä kaikki katoaa? Mitä tapahtuu kun kaikki menneisyyden painolasti muuttuu merkityksettömäksi? Silloin on vain tämä: tyttö istumassa, juomassa teetä ja puhumassa, ja hänen puheensa on suunnattu jonnekin tännepäin. Se on käsittämättömän yksinkertaista. Se on kaikkein yksinkertaisin asia maailmassa. Koska tyttö ei ole minun, ei ole mitään "rakkaussuhdettakaan" jota pitäisi puolustaa. Ei ole mitään, mistä olla huolissaan, mitään mistä pitää kiinni. Ei minkäänlaista omistamisen tuntua.
Koska hän ei ole minun, voin nähdä täysin selkeästi sen, mikä hän todella on. Koska ei ole mitään, mikä olisi tiellä, on tilaa kuunnella, nähdä todella, vain olla tässä, juoda teetä ja nauttia tästä yhteisestä hetkestä- eikä mitään muuta oikeasti olekaan.
Koska hän ei ole tyttöystäväni, on vain pyyteetöntä rakkautta. Miten käsittämättömän arvokasta. Miten uskomattoman yksinkertaista.
Ja millainen vapaus siinä piileekään! Ei ole yhtään mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. Meillä on molemmilla täysi vapaus kävellä tiehemme. Emmekä kuitenkaan ole tehneet sitä. Se hämmästyttää minua aina: hänellä on täysi vapaus kävellä tiehensä mutta hän ei ole vielä tehnyt sitä. Jonain päivänä hän ehkä tekee sen. Ehkä minä teen sen jonakin päivänä. Kenties huomenna. Kuka voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Mutta nyt on vain tyttö, joka istuu tuossa juomassa teetään, ja jäljelle jää vain kiitollisuus siitä, että hän on tässä. Tiedän, ettei hänen tarvitsisi olla (koska hän on vapaa), mutta hän vain on. Tiedän, ettei minun tarvitsisi olla (koska minä olen vapaa), mutta silti olen.
Kaikki on niin viatonta: hän on vain tyttönen, joka istuu tuossa juomassa teetään ja kertomassa minulle päivästään. Ei ole minkäänlaista halua omistaa mitään tästä. Se on mitä se on, ja se riittää. Kuka haluaa mitään "ihmissuhdetta", kun tällainen armo on jo olemassa?
Ja kuitenkin, jos satut kysymään, vastaan sinulle, että hän on "minun vaimoni". Se on minun tapani sanoa lyhyesti kaikki edellä esitetty."

 "Joskus minulle oli hyvin tärkeää, että elämälläni oli tarkoitus. Yritin vuosikausia selvittää, mikä tämä tarkoitus on. Tulin hyvin onnettomaksi tehdessäni niin. Kaikkien muiden elämällä näytti olevan tarkoitus, mutta omaani en löytänyt mitenkään.
Miten ihanaa on tajuta, ettei elämä tarvitse tarkoitusta, että sen tarkoitus on sen nykyinen tarkoitukseton ilmentymä. Onko musiikilla tarkoitusta? Onko auringonlaskulla tarkoitusta? Onko tanssilla tarkoitus? Niiden tarkoitus on kuuntelemisessa, näkemisessä ja tanssimisessa. Elämä on samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että tarkoituksetonta. Se on molempia eikä kumpaakaan.
Miten ihanaa onkaan tajuta, että tarkoitukseni- jos sitä nyt ylipäätään on - on vain istua tässä, hengittää, antaa sydämen lyödä ja äänten tapahtua. Mikä mahtava vapaus siihen kätkeytyykään."

"Rakkaus on, kun välillämme ei ole mitään. Eikä välillämme ole koskaan mitään. On vain rakkaus."

"Pelkkä tällä tuolilla istuminen, hengittäminen, pelkkä tämä riittää. Siinä on enemmän kuin tarpeeksi.
Ja kun näet tämän, voit elää tavallista elämää. Heräät yhä aamuisin, puet vaatteet yllesi, kävelet haukkaamaan raitista ilmaa, pilkot puita ja kannat vettä ja teet kaikkea sitä, mitä olet ennenkin tehnyt.
Mikään ei ole muuttunut: elät yhä tuiki tavallista elämää. Ja kuitenkin, kaikki on muuttunut, sillä mielesi ei enää ole raskas eikä vakava; etsiminen on lakannut.
Etsijä on kuollut."

"Jutun juju on tämä: kun et ole mitään, kun sinulla ei ole mitään ja kun jäljelle jää vain läsnäolo, ei ole muuta kuin hämmästyttävä avoimuus kaikelle: tunteille, tuntemuksille - kaikelle, mitä elämällä on tarjottavanaan. Silloin ymmärretään. että kun elämä on yritetty tukahduttaa, siitä on seurannut vain uupumusta, turhautumista ja epätoivoa. Elämän tukahduttamisyritys ei siis onnistunut, sillä elämä voittaa aina. Se murtautuu ulos kaikista pyrkimyksistä. Se polttaa kaiken paikalleen. Se on puhdasta elävyyttä. Se on raakaa energiaa. Sitä ei voi mitenkään tukahduttaa. Se ei siedä sitä.
Vapautuminen on tietyssä mielessä menettämistä. Se on kaiken sellaisen menettämistä, mikä ei ole tarpeen. Kaiken roskan menettämistä. Se on sen näkemistä selkeästi, mikä on aina ollutkin, mutta minkä on koko elämänsä ajan jättänyt huomiotta etsiessään jotakin enemmän.
Se on elämää ilman etsimistä. Se on etsijän kuolema ja jonkin muun alku."

Jeff Foster