"Tee siis mitä teet, ja anna ihmisten olla sinusta juuri sitä mieltä, mitä he ovat. Anna heidän ristiinnaulita sinut, jos se tuntuu heistä hyvältä. Eiväthän he kuitenkaan ristiinnaulitse muuta kuin tarinan sinusta omassa unimaailmassaan. He voivat tuhota kaiken, kirjaimmellisesti aivan kaiken, mutta he eivät ikinä pääse käsiksi tämän elävyyteen eivätkä voi ikinä tahrata tämän läsnäoloa; he eivät voi tehdä Elämään naarmuakaan. Minua ei kiinnosta, miksi ihmiset minua kutsuvat. Ja kerron ihmisille tästä silkasta ilosta niin pitkään kuin kerron. Ihmiset joko kuuntelevat tai menevät matkoihinsa, ja kumpikin käy. Ja juuri nyt, kun siemailen teetäni ja katselen lokkeja Brighton Pierillä, kaikella tällä ei ole minulle pienintäkään merkitystä. Nauran koko ajatuksellekin siitä, että olisin jonkinlainen opettaja tai guru. Tee ja lokit ovat kaikki kaikessa. Minun ei mikään on ihmisten kaikki, ja kaikki päättyy tähän, täydelliseen yksinkertaisuuteen, ja jäljelle jää vain rakkaus kaikkea kohtaan. Ainoastaan tämä, ainoastaan tämä, ikuisesti ja aina." Jeff Foster
"Ei ole olemassa mitään hiljaisuutta. Jos todella kuuntelet hiljaisuutta, huomaat sen kuhisevan elämää. Hiljaisuus on meteliä. Meteli on hiljaisuutta. Ne eivät ole kaksi eri asiaa. Meidän ongelmamme on se, että haluamme hiljaisuutta muttemme meteliä. Me haluamme mieluummin hiljaisen kuin meuhkaavan mielen. Silloin, kun haluamme mietiskellä hiljaisuudessa ja kärpänen surisee häiritsevästi kovalla äänellä huoneessa, mietiskelystämme ei tahdo tulla mitään. Niimpä torjumme kärpäsen. Sama pätee ajatuksiin. Me haluamme vain kivoja, iloisia, henkisiä ja rakastavia ajatuksia muttemme niitä toisenlaisia. Jos mieleemme tulee noita toisenlaisia, kärpäsen surinan kaltaisia ajatuksia, pyrimme pääsemään niistä eroon. Olemme sodassa itsemme kanssa. Mieli on sodassa mielen kanssa. Kun tämä sota lakkaa, ajatukset saavat olla rauhassa. Millaiset tahansa ajatukset. Kaikki ajatukset. Kaikilla on oma paikkansa. Kaikki maailman kärpäset saavat tulla, mutta koska enää ei ole pyrkimystä päästä "hiljaisuuteen" ja torjua "meteliä", kärpäset saavat jäädä niin pikäksi aikaa kuin haluavat. Tämä on rakkautta. Jeff Foster
"En ole koskaan varsinaisesti lakannut tekemästä henkisiä harjoituksia. Ne vain jäivät pois omalla painollaan, kun ymmärsin, että se, joka istuu mietiskelemässä on sama kuin se, joka istuu paikallisessa baarissa olutlasin äärellä. Ja eihän kukaan oikeastaan istu mietiskelemässä eikä nauttimassa olutta. Ajattelin aiemmin, että mietiskeleminen oli jotenkin "ylevämpää" tai "henkisempää" kuin oluen juominen, mutta tälläiset hajottavat käsitteet katosivat tiehensä, kun kaikkien tekojen samanarvoisuus paljastui. Tämän myötä jäi myös mietiskeleminen eikä itsetutkiskeluun ollut enää tarvetta. Nykyään en tunne mitään mielenkiintoa mietiskelyä, läsnäolon kokemista tai hiljaisuuden tuntemista kohtaan. Elämä- sellaisena kuin se on- on aina tarpeeksi. Mutta tietenkin, jos haluat saada jonkinlaisen henkisen harjoittamismenetelmän, voin kyllä antaa sellaisen sinulle... Kappas, sinähän teetkin sitä jo."
"Katselen pöydän toisella puolella istuvaa vaimoani. Amya. Eikä hän tietenkään ole mitenkään "minun". Ei täällä ole mitään, joka voisi mitenkään omistaa yhtään mitään toisesta ihmisestä nyt puhumattakaan. Ei täällä ole ketään, joka voisi omistaa jotakin. Amy on minun tarinani ja minä olen hänen tarinansa. Katselen pöydän toiselle puolelle ja näen, että tyttö juo teetä. "Minun tyttöystäväni" on vain tarina. Mitä oikeasti on? On tyttö, joka juo teetä juuri nyt. Aivan, juuri nyt - siinä on kaikki, mitä on. Missä on tämä "meidän ihmissuhteeksemme" kutsuttu juttu? En minä kyllä näe mitään muuta kuin sen, mikä tapahtuu juuri nyt. On poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä. Eikä edes sitä. Jopa "poika ja tyttö, jotka juovat teetä yhdessä" on vain tarinaa. On vain tämä: hengitys, sydämenlyönnit, äänet taustalla, värit, teekuppien kilinä, teen lämpö, puhe, valo, kuumuus. Mitään muuta ei ole. Ja tässä ei ole koskaan mitään, mikä erottaisi meidät. Elämässä tulee usein väliin "ihmissuhteeksi" kutsuttu asia. Se peittää alleen sen välittömyyden, jolla ei ole mitään tekemistä kahden erillisen ihmisen kanssa. Se on kuin kolmas taho, joka leijuu ilmassa meidän kahden välillä. Minä, sinä ja "meidän ihmissuhteemme". Meidän tarpeemme, meidän halumme, meidän odotuksemme. Mitä tapahtuu, kun tämä kaikki katoaa? Mitä tapahtuu kun kaikki menneisyyden painolasti muuttuu merkityksettömäksi? Silloin on vain tämä: tyttö istumassa, juomassa teetä ja puhumassa, ja hänen puheensa on suunnattu jonnekin tännepäin. Se on käsittämättömän yksinkertaista. Se on kaikkein yksinkertaisin asia maailmassa. Koska tyttö ei ole minun, ei ole mitään "rakkaussuhdettakaan" jota pitäisi puolustaa. Ei ole mitään, mistä olla huolissaan, mitään mistä pitää kiinni. Ei minkäänlaista omistamisen tuntua. Koska hän ei ole minun, voin nähdä täysin selkeästi sen, mikä hän todella on. Koska ei ole mitään, mikä olisi tiellä, on tilaa kuunnella, nähdä todella, vain olla tässä, juoda teetä ja nauttia tästä yhteisestä hetkestä- eikä mitään muuta oikeasti olekaan. Koska hän ei ole tyttöystäväni, on vain pyyteetöntä rakkautta. Miten käsittämättömän arvokasta. Miten uskomattoman yksinkertaista. Ja millainen vapaus siinä piileekään! Ei ole yhtään mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. Meillä on molemmilla täysi vapaus kävellä tiehemme. Emmekä kuitenkaan ole tehneet sitä. Se hämmästyttää minua aina: hänellä on täysi vapaus kävellä tiehensä mutta hän ei ole vielä tehnyt sitä. Jonain päivänä hän ehkä tekee sen. Ehkä minä teen sen jonakin päivänä. Kenties huomenna. Kuka voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Mutta nyt on vain tyttö, joka istuu tuossa juomassa teetään, ja jäljelle jää vain kiitollisuus siitä, että hän on tässä. Tiedän, ettei hänen tarvitsisi olla (koska hän on vapaa), mutta hän vain on. Tiedän, ettei minun tarvitsisi olla (koska minä olen vapaa), mutta silti olen. Kaikki on niin viatonta: hän on vain tyttönen, joka istuu tuossa juomassa teetään ja kertomassa minulle päivästään. Ei ole minkäänlaista halua omistaa mitään tästä. Se on mitä se on, ja se riittää. Kuka haluaa mitään "ihmissuhdetta", kun tällainen armo on jo olemassa? Ja kuitenkin, jos satut kysymään, vastaan sinulle, että hän on "minun vaimoni". Se on minun tapani sanoa lyhyesti kaikki edellä esitetty."
"Joskus minulle oli hyvin tärkeää, että elämälläni oli tarkoitus. Yritin vuosikausia selvittää, mikä tämä tarkoitus on. Tulin hyvin onnettomaksi tehdessäni niin. Kaikkien muiden elämällä näytti olevan tarkoitus, mutta omaani en löytänyt mitenkään. Miten ihanaa on tajuta, ettei elämä tarvitse tarkoitusta, että sen tarkoitus on sen nykyinen tarkoitukseton ilmentymä. Onko musiikilla tarkoitusta? Onko auringonlaskulla tarkoitusta? Onko tanssilla tarkoitus? Niiden tarkoitus on kuuntelemisessa, näkemisessä ja tanssimisessa. Elämä on samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että tarkoituksetonta. Se on molempia eikä kumpaakaan. Miten ihanaa onkaan tajuta, että tarkoitukseni- jos sitä nyt ylipäätään on - on vain istua tässä, hengittää, antaa sydämen lyödä ja äänten tapahtua. Mikä mahtava vapaus siihen kätkeytyykään."
"Rakkaus on, kun välillämme ei ole mitään. Eikä välillämme ole koskaan mitään. On vain rakkaus." "Pelkkä tällä tuolilla istuminen, hengittäminen, pelkkä tämä riittää. Siinä on enemmän kuin tarpeeksi. Ja kun näet tämän, voit elää tavallista elämää. Heräät yhä aamuisin, puet vaatteet yllesi, kävelet haukkaamaan raitista ilmaa, pilkot puita ja kannat vettä ja teet kaikkea sitä, mitä olet ennenkin tehnyt. Mikään ei ole muuttunut: elät yhä tuiki tavallista elämää. Ja kuitenkin, kaikki on muuttunut, sillä mielesi ei enää ole raskas eikä vakava; etsiminen on lakannut. Etsijä on kuollut."
"Jutun juju on tämä: kun et ole mitään, kun sinulla ei ole mitään ja kun jäljelle jää vain läsnäolo, ei ole muuta kuin hämmästyttävä avoimuus kaikelle: tunteille, tuntemuksille - kaikelle, mitä elämällä on tarjottavanaan. Silloin ymmärretään. että kun elämä on yritetty tukahduttaa, siitä on seurannut vain uupumusta, turhautumista ja epätoivoa. Elämän tukahduttamisyritys ei siis onnistunut, sillä elämä voittaa aina. Se murtautuu ulos kaikista pyrkimyksistä. Se polttaa kaiken paikalleen. Se on puhdasta elävyyttä. Se on raakaa energiaa. Sitä ei voi mitenkään tukahduttaa. Se ei siedä sitä. Vapautuminen on tietyssä mielessä menettämistä. Se on kaiken sellaisen menettämistä, mikä ei ole tarpeen. Kaiken roskan menettämistä. Se on sen näkemistä selkeästi, mikä on aina ollutkin, mutta minkä on koko elämänsä ajan jättänyt huomiotta etsiessään jotakin enemmän. Se on elämää ilman etsimistä. Se on etsijän kuolema ja jonkin muun alku." Jeff Foster
"Vapautuminen ei ole jotakin, joka minulla on ja sinulla ei ole. Tämä sanoma ei kerro heränneistä tai valaistuneista ihmisistä, jotka siirtävät ymmärryksensä edelleen muille. Ei ole mitään heränneitä ihmisiä eikä ole mitään valaistuneita ihmisiä, sillä todellisuudessa ei ole mitään ihmisiä missään. Ne ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa heränneitä ja jotka sanovat: "Minä olen herännyt, sinä et" tai "Minä ymmärrän tämän, sinä et", he uskovat yhä erillisyyteen. "Minä olen herännyt, sinä et" - siinä vasta erillisyyttä onkin! Jotta näin voisi sanoa, täytyy yhä olla olemassa jokin viitepiste, "minä". "Minä", joka vertaa itseään "sinuun". "Minä", joka herää aamuisin ja muistuttaa itselleen olevansa herännyt. Mutta kun koko tämä "minä ja sinä"- peli lakkaa, kun näitä viitepisteitä ei enää ole, jäljelle jää vain arvoitus. Kun kaikki katoaa, et voi enää mitenkään tietää olevasi herännyt. Et voi enää tietää yhtään mitään. Sinulla ei ole enää sanoja sille, mitä tämä on. Näet kaiken ensimmäisen kerran vastasyntyneen tavoin. Eikä millään ole nimeä. Aivan kuten Aatami Eedenin puutarhassa, alat nimetä kaiken alusta uudelleen. Heränneet ihmiset, valaistuneet ihmiset- se on kaikki unessa. Unihahmo etsii heräämistä. Ja kun tuo unihahmo viimein löytää heräämisen, se osoittautuukin uniheräämiseksi." Jeff Foster
"Tuo pieni hetki, jonka halusit pitää ja tehdä ikuiseksi, meni Taivaassa ohi niin nopeasti, ettei kukaan edes ehtinyt huomata, että se oli tapahtunut. Sitä, mikä katosi aivan liian nopeasti vaikuttaakseen Jumalan Pojan yksinkertaiseen tietoon, voi tuskin enää olla olemassa, jotta voisit valita sen opettajaksesi. Vain menneisyydessä- ammoisessa menneisyydessä, joka oli liian lyhyt, jotta se olisi pystynyt aikaansaamaan maailman vastauksena luomistyölle - tämä maailma näytti syntyvän. Se tapahtui niin äärettömän kauan aikaa sitten ja kesti ajassa niin lyhyen hetken, että Taivaan laulusta ei jäänyt puuttumaan yhtäkään nuottia. Ja kuitenkin joka kerta, kun teet jotakin tai ajattelet jotakin, johon ei liity anteeksiantoa, ja joka kerta, kun tuomitset tai uskot syntiin, sinä kutsut tuon ainokaisen hetken takaisin, ikään kuin se voisi tapahtua uudelleen ajassa. Pidät ikivanhaa muistoa silmiesi edessä. Ja se , joka elää vain muistoissa, ei ole tietoinen siitä, missä hän on."
Onko rakkaus yksi elämän mittainen aprillipila? Onko rakkauden loppuminen todiste siitä pilasta että "aprillia aprillia, en mä rakastakaan enää" ? Miksi rakkaus ei ole todellista pysyvyydessään, vaan se tykkää loppua ennenpitkään tunteiden mukana? Onko rakkaus pelkkä tunne vai koko universumin kannatteleva voima vai vieläkin suurempi ja loputon ajasta riippumaton voima? Voiko ihmisten rakkaus olla yksi suuri hämäys, joka pitää elämän mittaista kulissia pystyssä? Onko rakkaus ainoastaan "markkinamiesten" keksimä illuusio (sana) siitä, että kaikki on hyvin (tai siis tulee olemaan hyvin sitten joskus...?) Onko rakkaus vain kasa mielikuvia jotka murenevat viimeistään siinä kohti, kun pitäis todella hyväksyä ja antaa anteeksi? Onko rakkaus vain halua jota täytetään niin kauan kuin toinen pystyy sen tyhjyyden täyttämään, ja kun tulee ymmärrys että näin ei voi jatkua loputtomasti, rakkauden kohdetta vaihdetaan tai se loppuu kokonaan? Voiko rakkaus olla rakkautta jos se pelkää? Onko rakkaus vain oravanpyörän pyörimisen yksi suuri polttoaine, jotta kulissit eivät murtuisi? Onko rakkaus vain asia jota tavoitellaan loputtomasti, mutta sitä ei koeta enään romanttisen alkuhuuman jälkeen? Onko rakkaus vain omiin MIELIKUVIIN uskomista ja rakastumista? Onko rakkauden loppuminen ja alkaminen omassa mielessä päätös? Mistä rakkaus tulee ja mihin se menee? Voiko se alkaa ja kadota, jos se on kaikki? Miten voi olla mahdollista, että rakkaus katoaa hetkessä jos rakkaus ei vastaa omia mielikuvia ja odotuksia? Onko rakkaus vain opittu tapa? Voiko rakkaus olla laajempi asia kuin mitä ihminen siitä ajattelee? Tuleeko rakkaus minusta vai onko se vieläkin suurempi asia? Sanooko rakkaus: " sinua en rakasta, mutta sinua minä rakastan?". Onko rakkaus vain lapsien tekoa varten jotta kiertokulku jatkuisi, vai voisiko se olla ykseyttä ja kaikken yhteistä energiaa, joka ilmenee erimuotoisina asioina? Voiko todellinen rakkaus muuttua hetkessä vihaksi? Onko todellinen rakkaus vapaa menneisyydestä? Voiko se elää vain tässä ja nyt? Pettääkö rakkaus aina jos se vain elää vertailukohtana? Onko todellinen rakkaus vain gurujen ja uskontojen omaisuutta tai heidän loputtomalta tuntuvalta taivaspaikan haalimista? Voiko vain YKSI uskonto omia rakkauden itselleen ja kieltää samalla muiden uskomukset? Miksi ateistitkin rakastuvat ja liittyvät yhteen? Onko viha ja pelko vain hätähuuto "rakastan minua, olen yksin ja erillinen!" Onko rakkaus kaikkea tätä ja kaikki loput, yhtä yhdessä, vai onko se pelkkää aprillipilaa, josta ei saa puhua ääneen, mutta se kyllä hyväksytään elokuvien rakastelukohtauksissa ja muissa näytelmissä? Onko rakkaus vaiettu salaisuus vai kenties jokaisen yhteistä, pyyteetöntä ja anteeksiantavaa "omaisuutta"? Onko todellinen rakkaus vain matka todelliseen itseen, kaiken alkujuurille, takaisin uskomuksista takaisin olemisen tilaan....? Lopetan siis kyselyn ja jatkan olemista myös näin aprillipäivänä. Hyvää olemista sinullekin <3 T: mieli joka keksi rakkauden uskomuksen ja siinä sivussa myös aprillipilan....
"Kuljen kaupoissa, joissa myydään mitä ihaninta musiikkia. Kun äänilevyt ovat alennusmyynnissä, liikkeet ovat täpötäynnä, mutta en koskaan kuule kenenkään kuuntelevan musiikkia. Siihen ei ole aikaa. Ihmiset kokevat syyllisyyttä, ei heillä ole aikaa nauttia elämästä. He tekevät liikaa työtä, ovat aina menossa. Jos todella nauttisitte elämästä ja aistien yksinkertaisista iloista, hämmästyisitte. Kehittäisitte itsellenne eläimen poikkeuksellisen itsekurin. Eläin ei koskaan syö liikaa. Jos se saa olla luonnollisessa ympäristössään, siitä ei koskaan tule ylipainoista. Se ei koskaan syö tai juo mitään epäterveellistä. Ette koskaan löydä tupakoivaa eläintä. Se harjoittaa aina ruumistaan niin paljon kuin on tarpeen. Katsokaa kissaa aamiaisensa jälkeen, katsokaa, miten se rentoutuu. Ja katsokaa miten se hyppää toimintaan, katsokaa sen jäsenten sulavuutta ja sen ruumiin elävyyttä. Me olemme kadottaneet sen. Olemme eksyneet mielemme sokkeloihin, ajatuksiimme, ihanteisiimme ja ties mihin. Olemme aina menossa. Lisäksi olemme saaneet sisäiset ristiriitamme, joita eläimillä ei ole. Tuomitsemme itsemme alinomaa ja saamme itsemme tuntemaan syyllisyyttä. Tiedätte kyllä, mistä puhun." Anthony De Mello
