"Vapautuminen ei ole jotakin, joka minulla on ja sinulla ei ole. Tämä sanoma ei kerro heränneistä tai valaistuneista ihmisistä, jotka siirtävät ymmärryksensä edelleen muille. Ei ole mitään heränneitä ihmisiä eikä ole mitään valaistuneita ihmisiä, sillä todellisuudessa ei ole mitään ihmisiä missään. Ne ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa heränneitä ja jotka sanovat: "Minä olen herännyt, sinä et" tai "Minä ymmärrän tämän, sinä et", he uskovat yhä erillisyyteen. "Minä olen herännyt, sinä et" - siinä vasta erillisyyttä onkin! Jotta näin voisi sanoa, täytyy yhä olla olemassa jokin viitepiste, "minä". "Minä", joka vertaa itseään "sinuun". "Minä", joka herää aamuisin ja muistuttaa itselleen olevansa herännyt. Mutta kun koko tämä "minä ja sinä"- peli lakkaa, kun näitä viitepisteitä ei enää ole, jäljelle jää vain arvoitus. Kun kaikki katoaa, et voi enää mitenkään tietää olevasi herännyt. Et voi enää tietää yhtään mitään. Sinulla ei ole enää sanoja sille, mitä tämä on. Näet kaiken ensimmäisen kerran vastasyntyneen tavoin. Eikä millään ole nimeä. Aivan kuten Aatami Eedenin puutarhassa, alat nimetä kaiken alusta uudelleen. Heränneet ihmiset, valaistuneet ihmiset- se on kaikki unessa. Unihahmo etsii heräämistä. Ja kun tuo unihahmo viimein löytää heräämisen, se osoittautuukin uniheräämiseksi." Jeff Foster
"Tuo pieni hetki, jonka halusit pitää ja tehdä ikuiseksi, meni Taivaassa ohi niin nopeasti, ettei kukaan edes ehtinyt huomata, että se oli tapahtunut. Sitä, mikä katosi aivan liian nopeasti vaikuttaakseen Jumalan Pojan yksinkertaiseen tietoon, voi tuskin enää olla olemassa, jotta voisit valita sen opettajaksesi. Vain menneisyydessä- ammoisessa menneisyydessä, joka oli liian lyhyt, jotta se olisi pystynyt aikaansaamaan maailman vastauksena luomistyölle - tämä maailma näytti syntyvän. Se tapahtui niin äärettömän kauan aikaa sitten ja kesti ajassa niin lyhyen hetken, että Taivaan laulusta ei jäänyt puuttumaan yhtäkään nuottia. Ja kuitenkin joka kerta, kun teet jotakin tai ajattelet jotakin, johon ei liity anteeksiantoa, ja joka kerta, kun tuomitset tai uskot syntiin, sinä kutsut tuon ainokaisen hetken takaisin, ikään kuin se voisi tapahtua uudelleen ajassa. Pidät ikivanhaa muistoa silmiesi edessä. Ja se , joka elää vain muistoissa, ei ole tietoinen siitä, missä hän on."
Onko rakkaus yksi elämän mittainen aprillipila? Onko rakkauden loppuminen todiste siitä pilasta että "aprillia aprillia, en mä rakastakaan enää" ? Miksi rakkaus ei ole todellista pysyvyydessään, vaan se tykkää loppua ennenpitkään tunteiden mukana? Onko rakkaus pelkkä tunne vai koko universumin kannatteleva voima vai vieläkin suurempi ja loputon ajasta riippumaton voima? Voiko ihmisten rakkaus olla yksi suuri hämäys, joka pitää elämän mittaista kulissia pystyssä? Onko rakkaus ainoastaan "markkinamiesten" keksimä illuusio (sana) siitä, että kaikki on hyvin (tai siis tulee olemaan hyvin sitten joskus...?) Onko rakkaus vain kasa mielikuvia jotka murenevat viimeistään siinä kohti, kun pitäis todella hyväksyä ja antaa anteeksi? Onko rakkaus vain halua jota täytetään niin kauan kuin toinen pystyy sen tyhjyyden täyttämään, ja kun tulee ymmärrys että näin ei voi jatkua loputtomasti, rakkauden kohdetta vaihdetaan tai se loppuu kokonaan? Voiko rakkaus olla rakkautta jos se pelkää? Onko rakkaus vain oravanpyörän pyörimisen yksi suuri polttoaine, jotta kulissit eivät murtuisi? Onko rakkaus vain asia jota tavoitellaan loputtomasti, mutta sitä ei koeta enään romanttisen alkuhuuman jälkeen? Onko rakkaus vain omiin MIELIKUVIIN uskomista ja rakastumista? Onko rakkauden loppuminen ja alkaminen omassa mielessä päätös? Mistä rakkaus tulee ja mihin se menee? Voiko se alkaa ja kadota, jos se on kaikki? Miten voi olla mahdollista, että rakkaus katoaa hetkessä jos rakkaus ei vastaa omia mielikuvia ja odotuksia? Onko rakkaus vain opittu tapa? Voiko rakkaus olla laajempi asia kuin mitä ihminen siitä ajattelee? Tuleeko rakkaus minusta vai onko se vieläkin suurempi asia? Sanooko rakkaus: " sinua en rakasta, mutta sinua minä rakastan?". Onko rakkaus vain lapsien tekoa varten jotta kiertokulku jatkuisi, vai voisiko se olla ykseyttä ja kaikken yhteistä energiaa, joka ilmenee erimuotoisina asioina? Voiko todellinen rakkaus muuttua hetkessä vihaksi? Onko todellinen rakkaus vapaa menneisyydestä? Voiko se elää vain tässä ja nyt? Pettääkö rakkaus aina jos se vain elää vertailukohtana? Onko todellinen rakkaus vain gurujen ja uskontojen omaisuutta tai heidän loputtomalta tuntuvalta taivaspaikan haalimista? Voiko vain YKSI uskonto omia rakkauden itselleen ja kieltää samalla muiden uskomukset? Miksi ateistitkin rakastuvat ja liittyvät yhteen? Onko viha ja pelko vain hätähuuto "rakastan minua, olen yksin ja erillinen!" Onko rakkaus kaikkea tätä ja kaikki loput, yhtä yhdessä, vai onko se pelkkää aprillipilaa, josta ei saa puhua ääneen, mutta se kyllä hyväksytään elokuvien rakastelukohtauksissa ja muissa näytelmissä? Onko rakkaus vaiettu salaisuus vai kenties jokaisen yhteistä, pyyteetöntä ja anteeksiantavaa "omaisuutta"? Onko todellinen rakkaus vain matka todelliseen itseen, kaiken alkujuurille, takaisin uskomuksista takaisin olemisen tilaan....? Lopetan siis kyselyn ja jatkan olemista myös näin aprillipäivänä. Hyvää olemista sinullekin <3 T: mieli joka keksi rakkauden uskomuksen ja siinä sivussa myös aprillipilan....
"Kuljen kaupoissa, joissa myydään mitä ihaninta musiikkia. Kun äänilevyt ovat alennusmyynnissä, liikkeet ovat täpötäynnä, mutta en koskaan kuule kenenkään kuuntelevan musiikkia. Siihen ei ole aikaa. Ihmiset kokevat syyllisyyttä, ei heillä ole aikaa nauttia elämästä. He tekevät liikaa työtä, ovat aina menossa. Jos todella nauttisitte elämästä ja aistien yksinkertaisista iloista, hämmästyisitte. Kehittäisitte itsellenne eläimen poikkeuksellisen itsekurin. Eläin ei koskaan syö liikaa. Jos se saa olla luonnollisessa ympäristössään, siitä ei koskaan tule ylipainoista. Se ei koskaan syö tai juo mitään epäterveellistä. Ette koskaan löydä tupakoivaa eläintä. Se harjoittaa aina ruumistaan niin paljon kuin on tarpeen. Katsokaa kissaa aamiaisensa jälkeen, katsokaa, miten se rentoutuu. Ja katsokaa miten se hyppää toimintaan, katsokaa sen jäsenten sulavuutta ja sen ruumiin elävyyttä. Me olemme kadottaneet sen. Olemme eksyneet mielemme sokkeloihin, ajatuksiimme, ihanteisiimme ja ties mihin. Olemme aina menossa. Lisäksi olemme saaneet sisäiset ristiriitamme, joita eläimillä ei ole. Tuomitsemme itsemme alinomaa ja saamme itsemme tuntemaan syyllisyyttä. Tiedätte kyllä, mistä puhun." Anthony De Mello
TERVE!!! Ensi yönä se sitten taas tapahtuu, yksi jonninjoutava asia. Yksi niistä turhanpäiväisistä asioista, joita minä "hörhönä" (valtaväestön mukaan) pidän oikeana ja todellisena hörhöilynä. Kellon siirtäminen kesä tai talviaikaan, huh huh. Minulla on ollut tapana noteerata joka kerta kellon siirtelyä kun se tapahtuu. Enkä aio tehdä poikkeusta tälläkään kertaa. Eilen juttelin ystävän kanssa ja hän kertoi että oli tavannut kadulla ihmisen, joka oli taivastellut kellojen siirtelyä. Hän oli tokaissut, että linnutkin menevät siitä sekaisin! Kun kuulin moisen väitteen, niin nauroin niin kovaa että tuli hiki..;-) Tässä sitä sitten ollaan, kun uskotaan aikaan noin voimakkaasti. Jos saanen kysyä, että miksi ihmeessä linnut menisivät yhtä sekaisin siitä, minkä ihminen on harhoissaan keksinyt? Ei linnuilla ole pesän seinällä kelloa, eikä ne lähde töihin kellon tai kalenterin orjuuttamana. Ne menevät luonnon mukana täysin tasapainossa ilman ongelmia. Näin kuuluisi alunperin ihmisenkin tehdä. On aamu, ilta ja yö. Jos nyt nekään tarvitsevat ylikorostunutta nimilappua vain ollakseen olemisen tilassa. Ymmärrän kyllä nippanappa, että kun lineaarinen aikajana on keksitty pilkkomaan ikuisuus, mutta se, että kelloja pitää siirrellä eteen ja taakse, ei tunnu kovinkaan järkevältä. Toisaalta sehän todistaa elävästi sen, että aikaa ei ole olemassakaan ja ainut joka sen antaa orjuuttaa itseään tässä universumissa, on homosapiens. Ajan mukana tulee mm. kuolemanpelko, vanhenemisen pelko, stressi ja armoton aikaa vastaan juokseminen. Kaikilla on kiire eikä kukaan tiedä edes omasta elämän tarkoituksesta yhtikäs mitään. Uneen vaipuminen näyttää olevan ainut tarkoitus jonka täällä voi/saa kokea... En nyt tässä sen enempää asian tiimoilta vääntele aikaa sanoiksi, sillä elänhän itsekin ajassa, mutta tiedän kuitenkin, että se mielen osa joka tarkkailee kaikkea on ajaton ja ikuinen. Minun ajatukseni eivät pysty tuhoamaan mitään todellista. Ajatukseni kykenee ainoastaan sanataiteeseen, joilla ei ole loppupelissä mitään merkitystä todellisuuden kanssa. Eipä tässäkään asiassa ole minulle oikeestaan mitään ongelmaa, koska vain aikaan sidotut asiat synnyttävät lisää ristiriitoja ja ongelmia. Minä en voi ikuisuudelle tai TÄLLE HETKELLE yhtään mitään, voin vain ainoastaan parantaa oloani ja kokemustani valitsemalla toisin, jos siihen on tarvetta. Hauskee kevättä ja kesän odotusta, täällä ajassa! No brobleemo! :-) PÄIVÄN MIETISKELY(jokaisen omille henkilökohtaisille oivalluksille): https://www.youtube.com/watch?v=xAmZII6hXZc#t=326
Poista leimat ja tunnukset elämästäsi " Yritä kuvailla itseäsi ilman että leimaat itseäsi miksikään. Kirjoita itsestäsi sivu tai pari mainitsematta ikääsi, sukupuoltasi, ammattiasi, titteliäsi, saavutuksiasi, omaisuuttasi, kokemuksiasi, sukuasi, tai maantieteellisiä faktoja. Aluksi tuntuu hyvin vaikealta kuvailla henkistä, muuttumatonta minäänsä, jota ei voi aistein havaita. Kun poistat leimat, näet itsesi näkymättömän osan." "Egon uskomusjärjestelmä on kuin unta. Nukkuessasi luulet unta todeksi, mutta kun heräät näet totuuden. Koko elämä on mielen heijastusta- unta unen sisällä. Kun tämän käsität, et hevin sorru etsimään olemassaolon arvoa aina vain isommista, paremmista ja kalliimmista hankinnoista. Taivas tulee maan päälle vasta sitten, kun ei ole enää tarvetta todistella omaa menestystään täyttämällä tietyt menestyksen mitat." "Tiedä että olet riittävä. Kun ego yrittää houkutella sinua pelkäämään, sano kovalla äänellä "minä riitän!" Ei sinun tarvitse olla mitään muuta kuin mikä sinä olet. "Minä riitän" on vakuutus, joka tarkoittaa että karkoitat pelot ja epäilykset ja valitset rakkauden." Wayne W. Dyer
