Olenko nyt pohjalla? (ja muita hiljaisia ajatuksia)

Minulla on ollut parisen viikkoa outo olo. Mikään ei kiinnosta tai ei ainakaan jaksa innostaa. Kaikki tuntuu turhalta, en näe missään mitään tarkoitusta. Töissä on kuitenkin mukava käydä, kun katselen lasten intoilua ja hetkessä elämisen riemua. Kotiin on mukava tulla takaisin hiljaisuuteen. Kaupassakin käyn vain pakon edessä. Shoppailu ei tunnu kovin järkevältä.
Netissä ei jaksa roikkua, se tuntuu pinnalliselta ja sekavalta paikalta. Netti syöksee vain turhaa informaatiota. On vahva tunne siitä, että netti täyttää vain hiljaisuuteni ja viattoman täydellisyyden. Musiikkia ei ole jaksanut kuunnella, olen toki yrittänyt, mutta nyt tuntuu vain siltä, että hyvä nyt hetki katoaa äänen alle. Pinnallista fiiliksen nostatusta. Musiikin soittaminenkaan ei kiinnosta, koko ajatuskin muusikkona kehittymisestä tuntuu turhalta, sillä mihin ihmeessä mun pitäisi kehittyä? Itseasiassa koko muusikko sanana tuntuu vain turhalta identiteetin hakemiselta ja egon pönkitykseltä. En ikinä haluisi olla "muusikko". Jopa meditaatiokin tuntuu vain turhalta brassailulta. Ei se tee musta yhtään parempaa ihmistä. En edes jaksa jäädä siihen koukkuun. Siitäkin saa vain yhden pakollisen tavan lisää. Kirjojakaan en jaksa lukea, kuin ehkä sivullisen verran ennen nukkumaan menoa, tarviiko silläkin tiedolla peittää rauhallinen mieli? Tuntuu paremmalta vaan olla hiljaa tekemättä mitään. En ole jaksanut kirjoitella blogiakaan, koska sekin tuntuu turhalta ja pakolliselta. On jotenkin semmoinen olo, että en tarvitse tätäkään enää. Facebookista en viitsi edes kommentoida tähän mitään...ei  mitään yllättävää.

Kuulostanko masentuneelta?  Olenko pohjalla? Voipi olla, mutta silti tunnen sisäisen rauhan lisääntyneen, vaikka tietoinen mieli pitää minua hulluna ja masentuneena. Joku osa minua tietää, että kaikki on paremmin kuin koskaan. Alan siis olemaan totuuden äärellä, jossa ei ole kuin tämä kyseinen hetki. Alaston nyt hetki. Ehkäpä vain näen kaiken turhan läpi, enkä osaa enää samaistua mihinkään, vaikka innostuvana ihmisenä sitä niin kovasti haluankin. Jos palaan takaisin intoiluun, niin en usko että osaan enään koskaan samaistua siihen täysin. Tiedän että kaikki on vain ohimenevää. En ole enää vuosiin osannut samaistua mihinkään liikaa, kuin ehkä pieneksi hetkeksi kerrallaan. Totuuden valo pilkottaa viimeistään siinä kohti, kun sisälläni kuuluu ääni "ei tämäkään tuonut onnea" tai että "mieli pyörii ylikierroksilla, en saa unta".

Olen ollut kyseenalaistaja ihmistyyppi koko elämäni. "Hiljaisuuden" ja totuuden etsijä. Muistan kun ihmettelin lapsena leikkikoulua ja ala-astetta. Koulut tuntui jokainen päivä ihan hullulta paikalta. Miten kukaan voi haluta opiskella jokaikinen päivä jotain uutta? 90 % tiedosta on ollut sellaista, jolla ei ole ollut onnellisuuteni kanssa mitään tekemistä. Tuntuu ihan apinalta istua pulpetissa ja ottaa kaikki tieto vastaan, jota ei ole varaa edes kyseenalaistaa. Kuria ja kirjoja, sitäkö se elämä oikeasti on? Pennut oppivat heti lapsena kilpailemaan keskenään paremmuudesta. Jos ei muuta niin kilpaillaan tiedon määrästä. Lapset oppivat nopeasti myös kiusaamaan toisiaan. Muistan vieläkin kavereiden totiset supinat siitä, että kuka sai mitäkin arvosanoja, se oli silloin koko elämä. Ihan crazyä. Sitten tuli rippikoulu, muut opiskelupaikat, armeija, naimisiin menot, omat talot, ajokortti, työpaikka...ym. huoh. miten joku voi oikeasti haluta kaiken saman mikä on yleisen uskomuksen alaisena? En ole koskaan pitänyt mitään kulissia onnellisuuden tavoitteena. Jos teen jotain, niin teen sen sitten kun hyvältä tuntuu jos ei ole aivan pakko.

Olen nyt 41 vuotias mies eikä oikeestaan mikään ole muuttunut mielessäni. Nyt vain tapani katsella elämää on vahvistunut ja käytännön kautta eläminen on osoittanut sen, että olen ollut oikealla polulla. En tarkoita että jokaisen on elettävä sama polku, ei, vaan tarkoitan sitä, että olen ylpeä itsestäni, että olen saanut vastaukset kaikkeen ja tiedän saavuttaneeni jotain syvempää. Jotain semmosta sisäistä kultaa, joka löytyy vain tästä hetkestä. Kun istun minun pienelle ja vaatimattomalle sohvalleni, niin tiedän mitä onnellisuus on. Saatan istua siinä tunninkin tuntematta hermostumista, ilman mitään tekemisen täytettä. Silloin tiedostan itsessäni jotain syvää, mikä ei löydy ulkopuolelta. 
Vaikka ulkoisesti asiat saattaisi näyttää huonolta, niin silti todellinen onnellisuuteni/rauhani vain lisääntyy. Outoa, eikö vain?
Tällä hetkellä elämässäni olen köyhyysrajan alapuolella, kun vouti vie pienestä palkastani jopa 250 euroa. Saan just ja just maksettua vuokran ja ehkä jopa jotain syömistä, mutta sehän riittää. Mitä muuta tämä hetki tarvitsee?

Tänään herätessäni kelasin mielessäni kehittymistä. Mitä se on? Onko sitä? 
Mielestäni kehittyminen on täyttä harhaa, koska kehittyminen on vain valheellinen elossa pysymisen varjokuva. Se on vain opittu tapa ajatella. On esim. hauskaa seurata bändien haastatteluja, kun soittajat kertovat uudesta levystään näin: "Tämä on uusi levymme on parempi kuin edellinen. Olemme kehittyneet soittajina ja biisin tekijöinä", ja silti fanit pitävät niitä ensimmäisiä levyjä parempina. Kuka siis elää uskomuksessa kehittymisestä? On myös hauskaa lueskella henkisten ihmisten onnellisuuden tavoittelusta. Sitä ei vaan koskaan tapahdu. Kaikkea tavoitellaan ja kehitytään, silti pinnan alla on masennusta ja hermoilua. Maailmaa tehdään paremmaksi, mutta kuitenkaan ei olla edes löydetty todellista itseä. Kehitytään paremmiksi ihmisiksi aina syyllisyyttä tuntien. Urheilijatkin "kehittyvät", kunnes he ovat leikeltyjä olkapäistä varpaisiin, keho täynnä rasitusvammoja. Poliitikot ovat mukamas lukeneita ja viisaita, mutta osaavat ainakin tapella ja tulla ahneiksi. He ovat ainakin oppineet puhumaan omaa kieltään, joka mukamas kuulostaa joltain viisaalta. Ei vakuuta ainakaan minua.
Jos maailma olisi kehittynyt paremmaksi paikaksi, niin tämän pitäisi olla jo paratiisi.  Elämme kehittymisen harhassa, joka pitää nippanappa tätä helahoitoa kasassa. Aina on just sen verran hyvää ja pahaa, jotta uskomukset saisivat pitää mielikuvitustaan yllä. 
Haluat kuulla tai et, mutta meidän kehittyminen tuo vain sairauksia, murhetta ja lopulta haudan. Hyvä puoli tässä kuitenkin on se, että onnellisuutta ja rakkautta ei tarvitse ANSAITA eikä KEHITTÄÄ. Se on meissä ollut aina eikä lopu koskaan.

Iän mukana tulee paljon hienoja asioita. Mm. se, että ei jaksa valittaa pienistä asioista ja alkaa tajuamaan oman kuolevaisuutensa. Sitä alkaa väkisinkin elämään enemmän hetkessä. Vaikka en ole vielä mielestäni kovin vanha numeroissa, niin on hienoa tajuta se jo tässä iässä. On siis loppuelämä aikaa fiilistellä ja katsella näytelmää. Aina vaan enemmän ja enemmän ulkopuolisen silmin. Ongelmat alkavat heti siinä kohti, kun alkaa kuvittelemaan itsestään tarinoita ja samaistuu niihin liikaa. Pahinta on se, jos roikkuu menneisyydessä tai pelkää tulevaisuutta.

Nyt tässä ja nyt tunnen syvyyttä. Pinnallinen maailma yrittää todistella jatkuvasti onneaan saavutuksillaan, mutta minä olen tällä hetkellä pinnan alla, syvemmällä. Monen mielestä olisin pohjalla. Ei väliä vaikka olisinkin.
Syyvyydellä tarkoitan sitä, että osaan nähdä itseni ihmisenä, joka etsii pinnalla itseään, onneaan ja yrittää vain "tappaa aikaa".  Tällä hetkellä kuitenkin elän rauhallista rauhoittumisen aikaa. En ole iloinen enkä surullinen, en masentunut mutta en innostunutkaan. Minä vain olen ja hyväksyn sen.
Kyllä minäkin vielä palaan takaisin elävien kirjoihin, mutta nyt on levon aika.

En voi varmaksi sanoa että mistä tämä johtuu, että mikään ei kiinnosta. En ole siitä huolissani. Tiedän että kaikki muuttuu pinnalla, syvemällä on aina rauhallista. Kyllä minullakin on omat tulevaisuuden visiot päässäni, mutta annan tämän hetken rakentaa itseään. En mene aikaani edelle. Ei huvita. Nyt on hyvä olla, siitäkin huolimatta että mieleni yrittää tehdä kaikesta ongelmaa. Ei ole tarvetta olla edes onnellinen, antaa kaiken vain olla, sillä se on sitä kuitenkin.
Välillä uskaltaudun miettimään, että nyt varmasti minussa tapahtuu jokin suuri muutos, mutta hetken päästä päästän irti siitäkin ajatuksesta. Sekin osottautuu kuitenkin vain hataraksi ajatukseksi, ja mun on edelleen kohdattava ainut todellisuus, joka on ikuinen tämä hetki, tässä ja nyt. Tässä ja nyt teen valinnan mitä tunnen ja ajattelen. Siinä onkin elämän ainut todellinen rikkaus. Vapaus valita. Tai niin ainakin kuvittelen, voi olla että olen väärässä. Ei silläkään ole mitään väliä.

Ei ole väärin haluta asioita, ei ole väärin intoilla ja luoda asioita. Ei ole väärin kehittyä jos se tuntuu hyvältä. Ei ole väärin suunnitella ja unelmoida. Mikään ei ole väärin.. Kaikki vain ON. Elä ja nauti!

Minulla on vielä yksi todella voimakas halu jäljellä. Se halu ei pienene, mutta se vain lisääntyy. Se on halu oppia rakastamaan -aidosti-. Haluan rakkautta, haluan elää siinä ja haluan jakaa omalla tavallani sitä sekä ottaa vastaan jos mahdollista. Ainoastaan rakkauden merkitys muuttuu, mutta sen halu ei katoa koskaan. Ymmärän kuitenkin että todellinen rakkaus on haluakin syvemmällä, mutta ei silläkään ole mitään väliä.

Peace& Love

Jake

Blogaus joka on täynnä rakkautta!!!

Moikka!!
On taas aika vähän mietiskellä rakkauden syvintä olemusta. Maailman tuiskeet kun vie mielen niin kovin helposti mukanaan arvoihin ja muihin pinnallisiin asioihin. Ainut asia joka saa minut heti liekkeihin on rakkaus. En voi itselleni mitään, mutta olen aina halunnut tietää totuuden, olen aina halunnut tietää mitä rakkaus on. 
Eli jos koet rakkaus asiat lällyiksi, niin vielä kerkeet palaamaan edelliselle sivullesi. Heippa tai tervetuloa lukemaan. Lukisin mielelläni sinunkin näkemyksesi tästä maailman tärkeimmästä mysteeristä. Kaikesta voi saada oivalluksia.

Nyt kun puhutaan rakkaudesta ihmissuhteissa ja peileistä toisillemme, niin jokainen voi katsoa omasta näkökulmastaan ja peilata näitä itseensä. Nyt on aika muistuttaa itseään siitä mitä rakkaus on. Se ei todellakaan vastaa minun tapauksessani sitä kuvaa, jonka yleiset käsitykset rakkaudesta antavat, enkä aio matkia mediaa enkä tuo siihen syyllisyyttä tai pelkoa. Kirjoitan vain sen mitä olen oppinut ja mitä kohti haluan kulkea.

Oli ihmissuhteet sitten kaverillisia, perhe keskeisiä, romanttisia ja syviä tai muuten vaan sielullisia, niin rakkaus on pohjimmiltaan aina sama kaikille. Rakkaus ei muutu ajatuksen mukana, vaan on täydellinen siitäkin huolimatta mitä siitä ajattelen tänään tai huomenna. Rakkaus kattaa kaiken ja on aina vapaa kaikista mielikuvista. Itse haluan ottaa siihen mukaan mielikuvatkin, mutta niin, että muistan että en tee siitä irrallista itse rakkaudesta. Haluan ajatella että rakkaus on kaikki. Ainut edellytys ajatukselle on se, että ajatus on anteeksiantava ja rakastava. Pelkoon ja erillisyyteen perustuva rakkaus tuo mukanaan aina ongelmia, koska rakkaus ei ymmärrä muusta kuin itsestään. Rakkaus ei osaa jättää mitään ulkopuolelle, muutenhan rakkaus olisi epätäydellinen. Toisaalta, voiko epätäydellisyyttäkään olla, jos kaikki on rakkautta? 
Meidän alkuperä on rakkaudessa. Olemme jokainen erilliseltä näyttävä sielu jatkuvasti kotona rakkaudessa. Aika ei pysty rikkomaan sitä mikä on todellista. Onhan aika vain ihmismielen keksintö pitää todellisuudelta näyttävä maailma kasassa. Voimme käyttää aikaakin rakkauden muistamiseen, se on ajan tehtävä. Se että olemme unohtaneet rakkauden, ei tarkoita sitä etteikö rakkaus olisi ikuisesti olemassa. Se oli ennen "minua" ja on "minun" jälkeenkin. Rakkautta ei tarvitse ansaita eikä sille tarvitse tehdä mitään, mutta jos haluan rauhan itselleni, se kannattaa muistaa. Onhan meidän uskomusjärjestelmä niin paksu alitajunnassa, että rakkauden muistaminen ei ole helppoa. Pakkaa sekoittaa myös miljoonat tulkinnat rakkaudesta. Ehkä tässä tulee se miljoonasyksi tulkinta, mutta totaallisen rakastava sellainen, tai niin ainakin kuvittelen.

En henkilökohtaisesti enää usko, että rakkautta voi löytää mistään muualta kuin itsestä. Sieltä syvältä itsestä missä rakkauden kaiut kuuluvat. Sieltä sieluni syövereistä, jossa se on vapaa kaikista uskomuksista ja odotuksista. Rakkaus on absoluuttista vapautta ilman kahleen kahletta. Rakkaus on antanut kaiken anteeksi jo ennen kuin edes kuvittelitkaan sen eteen ensimmäistäkään tarinaa tai epäilystä. Rakkaus ei tuomitse ketään, koska kaikki on sitä itseään. Vaikka ajattelen itseni ja todellisuuden väliin tuskaa ja murhetta, rakkaus ei ole kadonnut mihinkään. Rakkaus ei osaa muuta kuin olla ja pitää kaikkea yhtenä. Rakkaus on kaikki yhdessä ilman ensimmäistäkään pirstaletta, jonka oma tahto saattaa ajatella ajatukseksi. Ensin on rakkaus ja sitten vasta tulee tulkinta. Rakkaus ei katoa, vain ajatukseni siitä saattaa kadota--hetkeksi. Rakkaus ei ole unohtanut minua, enkä minä rakkautta. Rakkauden tulkinta itsestään on se, että me kaikki olemme sitä, kaikki muu on hulluutta.

Miten rakkauden sitten pääsee kokemaan? Vaikka rakkaus on meillä uskomuksena rajallista ja ehkäpä joillekin sitä rakkautta ole olemassakaan, niin silti sen todellisuus on täydellistä. Rakkautta ei pysty tukahduttamaan tai kadottamaan pois, ei edes Hitler tai pahin painajaisesi.  Kaikki muu on ohimenevää paitsi rakkaus. Rakkaus pitää huolen siitä, että sinä olet siellä ja minä olen täällä, vielä kaiken senkin jälkeen minkä menneisyys on rakentanut näyttäväksi monumentiksi todellisuuden väliin. Sinä siellä ja minä täällä olemme yksi yhdessä. Ikuisesti.

Miten siis muistan rakkauden? Vastaus siihen on, että toisen ihmisen kautta. Ensimmäinen kysymys itselle voisi olla se, että katsonko toista ihmistä rakkauden vai pelon kautta? Mitä minä näen toisessa ihmisessä? Katsonko häntä omien uskomusteni ja ajatuksieni kautta vai olenko läsnä ja näen hänestä todellisuuteni puhtaana. Karu totuus on se, että todella harva kykenee muistamaan rakkauden täysin anteeksiantavasti jokainen hetki. Alitajuntamme on täynnä menneisyyttä ja tarinaa jo monessa polvessa. Uskomusjärjestelmä niin yksilö kuin kollektiivisella tasolla on todella vahvaa, tai ainakin siltä se näyttää. On kuitenkin vapauttavaa ajatella, että rakkaus on tästäkin täysin tietämätön. Rakkaus on kaiken alku ilman loppua. Rakkaus on todellakin kaikki kaikessa.

Minusta jokainen tilanne ja ihmissuhde on mahdollisuus "kasvaa" rakkauteen takaisin..en puhu kuitenkaan kehittymisestä, koska mikään ei voi kehittyä täydellisyydessä. On jokaisen henkilökohtainen tehtävä murtaa omat uskomusjärjestelmänsä rakkauden edestä, eikä siksi Jumalaakaan voi kukaan syyttää mistään. Ihmisen on otettava vastuu itsestään. Ihmisen on nöyryttävä siihen, että tämä materialistinen maailmankuva ei tuo mukanaan kuin kuolemaa, köyhyyttä ja puutetta mielessä. Erkaannumme lisää täydellisyydestä eroon uskomalla ympäristöämme. Se ei halua että olet onnellinen, tai että edes puhut rakkaudesta täydellisyytenä. Epätäydellisyys uskoo itseensä ja täydellisyys itseensä. Sitä saa mitä tilaa, niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Kaikkea muuta voidaan sekoittaa toisiinsa, mutta rakkautta ja pelkoa ei.

Parisuhteessa on mahtava mahdollisuus löytää uudelleen tuo rakkaus. Kun katsot rakastasi niin hänessä näkyy se mitä ajattelet itsestäsi. Toinen ihminen on portti taivaaseen. Taivaaseen, joka sijaitsee sydämessäsi. Hyväksytkö itsesi? katso hyväksytkö hänet, tiedät sen siitä. Jos haluamme kieltää itsessämme jotain, niin kiellän sen hänessä. Jos hyväksyn rakkaani semmoisena kuin hän on, niin silloin todella rakastan, mutta jos hyökkään tai olen välinpitämätön, niin rakkauteni ei laajene minussa, eikä se yhdistä meitä.
Koska me jokainen olemme täynnä tarinaa joka heijastuu tähän hetkeen, niin silloin se tarkoittaa sitä, että meidän rakkautemme toista kohtaan on hyväksyä tämän tarina. On nähtävä se toinen ymmärtämällä, että meille on voinut tapahtua vaikka mitä tahansa menneisyydessä. Sen kieltäminen aiheuttaa ongelmia rakkauteen ja tuloksena on vain se, että petymme vain omiin odotuksiimme. Matka rakkauteen menee monien kerrostumien ja itkujen taakse, sinne jossa ykseys lepää täydellisenä. Aloitamme matkamme heti sen jälkeen, kun olemme itkeneet silmät päästämme sen viimeisenkin pettymyksen edessä. Rakkaus kutsuu luokseen heti kun menetät uskomuksesi, se saattaa alkaa horjumaan heti kun ystäväsi tai lapsesi kuolee tai pitkä parisuhteesi kokee dramaattisen lopun. Se horjuu heti kun koet syvän depression tai koet suuren henkisen kokemuksen. Tämän jälkeen ehkä kysyt MIKSI? Kaikki täällä on haurasta ja pettävää, mutta kuitenkin rakkaus parantaa hetkessä kaiken. Rakkautta on vaikea kieltää, koska se on kaiken kantava voima. 
Aika saattaa parantaa haavat, mutta se ei paranna haavoja nopeasti, sen sijaan rakkaus tekee sen hetkessä, koska rakkaus on ajan ulkopuolella eikä siten usko kuolemaan, muuten kuin uuden alkuna. Kaikki riippuu siitä miten nopeasti päästät irti vanhasta.
Rakkaus pitää kohdata jokainen hetki, ja jos sen mielii kokea jokainen hetki, niin siinä ei ole kompromisseja. Tosin muistutan vielä, että rakkaus on täydellistä ja täydesti anteeksiantavaa. Mitään hätää ei ole. Kaikki on annettu anteeksi ja vapautettu. Loppupelissä ei ole edes mitään löydettävää, mutta sen tajuaa vasta sitten, kun itse on siinä.

Olen ymmärtänyt että matkalla takaisin rakkauteen on oltava ensin rehellinen, on oivallettava mitä rakkaus on. Ei voi löytää mitään jos ei ensin etsi. On tahdottava rakkautta. Kun oveen koputtaa, niin avataan. Opettaja ilmestyy heti kun oppilas on valmis.

On katsottava toiseen ihmiseen ja annettava anteeksi kaikki sellainen mitä hän ei todellisuudessa ole edes tehnyt. Ajatuksien takaa löytyy ikuinen nyt hetki, pyhä hetki ja siellä kaikki molemme vapaita. Sinä ja minä.

Jokaisesta tilanteesta tulee opettaja ja siunaus kun haluaa kohdata itsensä. Erillisyyden palvomisessa löytyy vain syyllisyyttä, koska vika on aina muiden. "Kasvaminen" ei voi alkaa, jos muut ovat syyllisiä minun onnettomaan elämääni. Sankari ymmärtää kokonaisuuden näkökulman eikä tuijota kielteisesti vain omaan napaansa.

Rakkaus on hyväksymällä ja ymmärtämällä toisen ihmisen tarina.

Jokainen hetki on mahdollisuus. Jokainen hetki on avain nykyhetkeen ja vapauteen.

Ei kontrollia, ei vaatimuksia eikä tuomitsemista.

Rakkautta on kuunteleminen ja läsnäolo.

Ihmissuhteen tarkoitus on löytää rakkaus ja rauha itsessä.

Rakkaus on vapaus valita.

Rakkaudessa saa epäonnistua, rakkaudessa saa itkeä ja nauraa. Rakkaus on elää täyttä elämää. Rakkautta on olla avoin ja haavoittuva. Rakkauden kuuluu väsyttää ja repiä, sen kuuluu kuljettaa meidät takaisin nollapisteeseen, aikaan ennenkuin ensimmäinenkään moraalinen tai eettinen uskomus oli keksitty.

Rakkaus ei pelkää mitään. Rakkaus ei kuole, joten se ei pelkää epäonnistumista. Rakkaus ei lajittele naama punaisena asioita oikeisiin ja vääriin, vaan hyväksyy ja päästää irti.

Rakkautta on sekin, että et ymmärtänyt tästä mitä minä sanoin yhtään mitään. Rakkautta on se, että epäonnistut jokaisessa asiassa, niin minäkin teen jatkuvasti, kompuroin ja toivon parasta. Koska rakkaus on HYVÄKSYMISTÄ, niin se hyväksyy minut montun pohjallakin omana itsenäni. 

Rakkaus ei vaadi sinua tai minua muuttumaan, näin on ihan hyvä. Nyt on täydellistä.

Rakkautta on tehdä elämästään unelmaa, eikä sen ole tarkoitus pitää vankilassa. Rakkaus on vapaa syyllisyydestä. Rakkaus rakastaa sinua meissä yhdessä.

Rakkaus voi vain laajeta.

On rakkautta olla kiitollinen.

Rakkaus ei pelkää läheisyyttä, vaan antautuu. Rakkaus sulattaa egon pelon ja poistaa valheelliset identiteetit.

Tarpeet ei ole rakkaus, mutta tarpeet ohjaavat meidät rakkauteen. Halu on vain voima, joka tahtoo kokea rakkauden.

Vihakin haluaa tulla huomatuksi, sen pohjalla on vain hätähuuto eli  vajaus rakkaudesta.

Rakkautta on se, että tiedät aina tekeväsi oikein laajemmasta näkökulmasta katsottuna. Ego supistaa, syyllistää ja tuomitsee, kun taas rakkaus hyväksyy ja ymmärtää eli laajentaa.

Rakkaus kestää riidat ja muut mielen aiheuttamat pahat unet. Unesta voi aina herätä takaisin rakkauteen. Vain rakkaus on totta.

Minä olen ehkä keksinyt kaiken silmillä näkyvän, mutta rakkautta en ole keksinyt, se vain on ja sitä me olemme. Olemme yksi mieli.

Turvallisuus ja rakkaus alkaa siitä, kun uskaltaa olla haavoittuva ja uskaltaa poistaa suojamuurinsa. Muuri on vain rakkauden edessä hämäyksenä.

Kadottaessaan syvyytensä, näkökenttä rakkauteen pienenee. Rakkaus ei löydy tiedostavan mielen jorinoista vaan syvältä itsestä. Ensin on hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on. Dualistisuuskaan ei voi tulla rakkauden eteen. Rakkaus ei ole kuvitelmaa vaan todellisuutta ja sitä sinä olet.

Minulla on tunteet ja annan rakkauden värittää nekin näytelmäksi, jota on mukava katsella.

Rakkaus saa olla vajaa ja täynnä syyllisyyttäkin, kunhan muistaa totuuden ja osaa erottaa rakkauden ja pelon toisistaan.

Rakkautta on sekin että ajattelet toisin, sillä se on sinun vapaa tahtosi.





Tämä on omistettu sinulle rakkauteni
Sinä tiedät kuka olet
Voi kumpa minäkin tietäisin nyt kuka olen
Rakastan sinua niin paljon, että tunnen kuolevani
Ja vaikka kuolisinkin, niin synnyn sinussa uudelleen

J.Hakola



Jos et vielä saanut tarpeeksesi, niin tässä vielä kerrassaan loistava keskustelu asian tiimoilta. Suosittelen!!

http://www.unohdaitsesi.fi/node/83

Minä en tiedä mitään!!!

Seuraavalla kerralla kun KUVITTELEN tietäväni jotakin, niin sano minulle että "Jake hei, et sä mitään tiedä!". Samalla voit sanoa minulle että "et sinä Jarkko ole yhtään mitään!" En minä olekaan. Kuvitelmaa koko mokomakin tarina.

Tiedänkö miksi synnyin tänne? En tiedä. Tiedänkö miksi minulle on annettu niin paljon vastoinkäymisiä? En tiedä. Tiedänkö miksi kuolen? En tiedä. Tiedänkö miksi sairastun? En tiedä. Tiedänkö mikä ruoka sopii kenellekin? En tiedä. Tiedänkö miksi pukeudun tänään mustaan t-paitaan? En tiedä. Tiedänkö mitä muut minusta ajattelevat? En tiedä. Tiedänkö mitä huomenna tulee tapahtumaan? En tiedä. Tiedänkö kuinka pitkään elän tässä kehossa? En tiedä. Tiedänkö mitä unta näen ensi yönä? En tiedä. Tiedänkö edes sitä että musiikkia kuuntelen tunnin päästä? En tiedä kuuntelenko ollenkaan, tai että onko minulla edes kuuloa silloin. Tiedänkö kuka tätä nyt lukee? En tiedä. Tiedänkö mikä on oikein ja mikä väärin? En tiedä. Tiedänkö miksi sodat ja tsunamit raivoavat? En tiedä. Tiedänkö miksi ulkona sataa vettä marraskuun lopulla? En tiedä. Tiedänkö miksi joku haluaa kantaa vihaa sisällään? En tiedä. Tiedänkö mikä musiikki on hyvää ja mikä huonoa? Voin ehkä kuvitella, mutta en tiedä. Tiedänkö miksi tuttu sairastuu syöpään? En tiedä. Tiedänkö varmasti että rakastaako minua vilpittömästi kukaan? En tiedä. Tiedänkö varmasti voittaako tappara illan matsissa? En tiedä. Tiedänkö miksi ihminen pelkää kuolemaa? En tiedä. Tiedänkö miksi joku tekee itsemurhan? En tiedä. Tiedänkö miksi synnyin vuonna 1972? En tiedä. En tiedä mitään ja jos luulen tietäväni, niin se on vain mielikuvitusta, pelkkää arvailua....joskus saattaa osua jopa kohdalle.
Kukaan ei tiedä mitään. Tiedetään vain asioita sieltä täältä, aina siihen asti kunnes se toisin "todistetaan". Ja vaikka tietäisin jokaisen asian maailmassa, niin se ei toisi minulle turvaa eikä onnellisuutta. Minun olisi pakko tankata jatkossakin pakkomielteisesti tietoa, eikä näin rauhan tunteelle olisi sijaa. Ei tietäminenkään ole paha asia, kunhan vain tiedostaa että se ei ole todellisuutta.
Tietääkö kukaan oikeesti edes mitä rakkaus on? Minusta näyttää siltä tätä maailmaa katsottuna, että vihat ja rakkaudetkin on menneet täysin sekaisin jo aikojen alusta asti. Paljon näyttää olevan erillisyyteen uskovia mieliä, jotka taistelevat hengissä selviämisen toivossa toisiaan vastaan. Erillisyys on meidän suurin uskonto ja kyky Rakkaudessa elämiseen on täysin kadonnut.

Vapautta on olla tietämättä. Minua ei kiinnosta se nippelitieto jota täällä pidetään viisautena. Eikä minua kiinnosta matemaattiset kaavat, jotta tuntisin itseni tärkeäksi ja nerokkaaksi. En ole enään järin kiinnostunut kehityksestä, joka ei koskaan tule loppuun asti. Kukaan ei ole kehittynyt tässä baletissa kuin korkeintaan hautaan. En usko edes mihinkään henkisiin kehityksiin paremmasta ihmisestä, ei sellaisia ole olemassa kuin korkeintaan silkkisissä new age porukoissa pelkkänä hassuna ajatuksena. New age näkemykset ovat myös vain muutoksen alaisia ja hyvin hierarkisia. Kaikki on vain silkkaa hämäystä, jos sen ottaa rehelliseen kasittelyyn ja tarkastelee asiaa puolueettomasti. Me kaikki olemme kuitenkin yhtä yhdessä mielessä ja rakkaudessa, jonka tieto ja vapaa tahto on vain jakanut osiin.

Rakkaus, täydellisyys ja ikuisuus on meidän jokaisen yhteinen. Eikä sitä pysty tiedolla pirstaloimaan. Se taitaakin olla ainut asia, jonka luulen tietäväni ja sekin on lopulta heitettävä menemään (taidan heittää jo tässä ja nyt). Mielessä on voima ja jokaisen ulottuvilla, eikä ratkaisu, rauha tai rakkaus ei löydy sen ulkopuolelta. Se löytyy jokaiselle aikanaan omasta sisimmästä.
Ulkopuoli ei ole koskaan kohdellu ketään kauniisti. Meillä jokaisella on pettymyksiä tarinassaan. Maailma ei ole kaunis, niin kauan kuin ihminen on unohtanut itsensä, yhteisen todellisuutensa. Erilliseltä näyttävä minä on vain unohtanut todellisen Rakkauden, joka ei ole jättänyt meitä koskaan.

MINÄ en tiedä mitään ja se onkin ainut asia jonka tiedän, joten tilanne ei olekaan täysin toivoton;-) Hauskaa ja Rakkauden täyteistä olemisen hetkeä yhteiselle Minälle ja kuvitellulle erillisyydelle. :-)

T: Jarkko tarinassaan & Rakkaus tarinan ulkopuolelta

HOTTER THAN HELL!! Reckless Love, house of rockbar, kouvostoliitto 22.11.2013

HOT!!!!

Jos minulta kysyttäisiin veitsi kurkulla, että mikä on maailman paras musiikki genre, niin ensin vastaisin hikikarpalot hiusrajasta valuen: "kaikki, en voi sanoa yhtä ainoaa oikeaa". Mutta jos olisi aivan pakko vastata, muuten lähtisi henki, niin vastaisin ääni väristen: "80-luvun glam metal..." MIKSI?: "no kun rakastan eskapismia, teatteria, isoja kertosäkeitä, kapinaa, 80- lukua, kapulan pyörityksiä, värikkäitä miehiä, värikkäitä naisia, imeliä kliseitä, positiivisuutta, melodioita, rentoutta, hauskan pitoa, rakkautta, hittejä, nostalgiaa ja kitara sooloja..." ;-)
Rakastan sitä että äijät sanovat "v...u mitä homoja,yök" ja rakastan sitä että teinit hullaantuvat estoitta ja laulavat mukana. Beibi, sitä on rock n roll, kaikessa ärsyttävyydessään, sitä se on aina ollut ja sitä se tulee aina olemaankin. Se on elämää suurempaa. Täydellistä sarjakuvaa. Oi Jumalani, älä anna minun ikinä aikuistua.

Eilen matkasimme K.V:n kanssa suoraan timeless fields treeneistä kouvolaan house of rockiin. Paikan päällä vastaanotto oli rento ja ensimmäiseksi sai heittää läppää narikassa/lippupisteessä. Ilokseni sain myös huomata miten musiikin volyymi ennen keikkaa oli mukavan hiljaisella, joten pystyi ihan rennosti juttelemaan ja siinä ohella kuuli myös omat ajatuksensa. Hienoa. Tunnelma oli rento ja yhden siiderin juotuani totesin, että se oli ihan jees hintainenkin. Sitten eturiviin, jossa sai ihan rauhassa ihailla nuorten villiintymistä sekä diggailla aitiopaikalta bändin esittämiä kasari kliseitä. Isoja kertsejä ja paljon hittejä. On todella vaikeaa löytää yhtään huonoa biisiä bändiltä, joka tietää miten hyvät biisit tehdään. Olen täysin vakuuttunut siitä reckless love olisi ollut maailmanluokan stadion bändi 80-luvulla. Olenhan itse diggaillut sitä musiikkia jo silloin, kun bändin jäsenet vasta taputtivat kakkaa lattiaan.
Eipä tässä mitään, antaa muutaman kuvan ja itsekuvaaman videon kertoa niistä fiiliksistä, joita eilen saimme kokea. 
Paluumatkalla mielessä pyöri 2 ajatusta, toinen oli se, että haluan rummut, liekkirummut joiden basareissa lukee Jakeflame,timeless fields. Toinen ajatus oli se, että kouvolaan heti taas kun sinne tulee loistava musiikkia, se on jämpti se. Inhotkaa tai rakastakaa. Rock n roll all night & Hard rock hallelujah!!!!!

Lemppari kuva

ha(e)ssu karismaattinen kapulan pyörittäjä

Ja video jonka värkkäsin: http://www.youtube.com/watch?v=RG5smrZwKnk&feature=youtu.be


T: Jakeflame

Ihmissuhteiden merkitys iok:ssa

Ihmissuhteiden merkitys IOK:ssa.

Kurssin tekstiosassa kappaleessa 22 tehdään selkeä ero erityisen ihmissuhteen ja pyhän ihmissuhteen välillä:

”Sillä epäpyhä (erityinen) ihmissuhde perustuu eroavuuksiin, jolloin kumpikin ajattelee, että toisella on jotakin, mitä hänellä itsellään ei ole. He tulevat yhteen – kumpikin täydentääkseen itseään ja anastaakseen toiseltaan. He jäävät siihen saakka kunnes ajattelevat, ettei jäljellä ole enää mitään muuta vietävää ja siirtyvät sitten eteenpäin. Ja näin he vaeltavat läpi vieraiden ihmisten maailman, ihmisten jotka ovat erilaisia kuin he itse, asuvat heidän kehojensa kanssa yhteisen katon alla, joka ei anna suojaa kummallekaan; samassa huoneessa, kuitenkin maailmoiden päässä toisistaan.

Pyhä ihmissuhde alkaa aivan toisenlaisista perusteista. Molemmat ovat katsoneet sisimpäänsä, eivätkä ole nähneet siellä mitään puutetta. Hyväksyessään täydellisyytensä, hän haluaa laajentaa sitä liittymällä yhteen jonkun toisen kanssa joka tuntee itsensä samalla tavalla täydelliseksi. Hän ei näe mitään erilaisuutta näiden kahden itsen välillä sen takia, että erilaisuudet koskevat vain kehoja. Sen vuoksi hän ei näe mitään sellaista, minkä hän haluaisi toiselta ottaa.

Ajattele mitä pyhä ihmissuhde voi opettaa! Siinä usko erilaisuuksiin tehdään tyhjäksi. Siinä usko erilaisuuteen vaihtuu samanlaisuuteen. Siinä näkemys erilaisuudesta muuttuu visioksi.” (T-22, johd.)

Kurssi sanoo, että tällaisina vision hetkinä me koemme ”pyhän hetken”, ajattoman hetken jolloin kuka tahansa voi kokea todellisen olemuksensa ikuisena henkenä. Tähän oivallukseen IOK viitta puhuessaan ”Sovituksesta”. Monet henkiset tiet opettavat, että tällaisen tuonpuoleisen tai valaistumisen kokemus, on mahdollinen, mutta että siihen päästään yksinäisyydessä ja että se saavutetaan ainoastaan silloin kun on vietetty paljon aikaa kurinalaisessa meditaatiossa. Kaikkein yleisin käsitys valaistuneesta olennosta on todellakin luultavasti kuva askeetin yksinäisestä elämästä luolassa, jossa hän tulee ”Ahaa” oivallukseen, mietiskeltyään vuosien ajan jalat ristissä istuen, käytännöllisesti katsoen ilman minkäänlaisia inhimillisiä kontakteja.

On merkillepantava paradoksi, että huolimatta siitä, että Ihmeiden Oppikurssin opetussuunnitelmaa pidetään usein ”itseopiskelu kurssina” (mitä kuvausta ei löydy itse Kurssista), niin Kurssin opetus aktivoituu kokonaisuudessaan vain ihmissuhteissa. Kurssi kyllä toden totta tunnistaa kaikissa ne tavallisissa ihmissuhteiden tosiasiallisesti esiintyvät, sille ominaiset itseä palvelevat ansat, väärinymmärrykset sekä selvät harhakuvitelmat, jotka tekevät suhteista ”erityisiä”. Mutta itsensä kanssa vastaan asettumisen ja anteeksiannon avulla opitaan vähitellen antamaan ihmissuhteiden ohjaus sille sisäisen viisauden asiamiehelle, jota Kurssi kutsuu Pyhäksi Hengeksi. Ihmissuhteet muunnetaan tässä egon antautumisessa hengelle – mitä saatetaan joutua toistamaan lukemattomia kertoja päivittäisen elämisen virrassa – tasoittaen tietä sellaiselle molemminpuoliselle valaistumiselle, joka laajenee jopa kummankin pyhäksi tekemän ihmissuhteen tuolle puolen:

”Rakasta veljeäsi niin kuin itseäsi, ei ole unennäköä. Pyhä ihmissuhde ei myöskään ole unta, kaikki mitä siinä jää unesta jäljelle, on se että suhde on yhä erityinen ihmissuhde. Kuitenkin Pyhälle Hengelle se on hyvin käyttökelpoinen, Jolle on ihmissuhteessa erityinen tehtävä. Siitä tulee onnellinen uni, jonka avulla Hän voi levittää iloa tuhansille ja taas tuhansille sellaisille, jotka uskovat, että rakkaus on pelkoa eikä onnellisuutta. Anna Hänen täyttää tehtävä, jonka Hän antoi ihmissuhteellesi hyväksymällä se (suhteen pyhyys) sinua varten, jolloin siitä ei haluta mitään muuta kuin sellaista mitä Hän (PH) haluaa.

Kun tunnet, että jokin uhkaa ihmissuhteesi pyhyyttä, pysähdy välittömästi ja anna pelostasi huolimatta Pyhälle Hengelle halukkuutesi salliaksesi Hänen muuttaa tuo hetki sellaiseksi pyhäksi hetkeksi, jollaisena sen haluat mieluummin olevan. Tässä Hän ei koskaan epäonnistu. Mutta älä unohda, että suhde on yksi kokonaisuus, mistä seuraa se, että jos jokin uhkaa toisen osapuolen rauhaa, niin se uhkaa samalla tavalla toistakin. Yhteenliittymisen siunauksellisuus ja voima piilee siinä tosiasiassa, että nyt on sinun ja veljesi mahdotonta kokea pelkoa yksinänne tai yrittää käsitellä sitä yksinänne. Älä koskaan usko tämä olisi tarpeellista tai edes mahdollista. Yhtä mahdotonta on kuitenkin sekin, että pyhä hetki tulisi jommallekummalle teistä ilman toista. Se tulee molemmille, kumman tahansa pyynnöstä.

Se joka uhan hetkellä on mieleltään terveempi, tulisi muistaa se miten paljon hän on toiselle velkaa ja miten paljosta hän on toiselle kiitollinen ja onnellinen voidessaan maksaa velkansa tuottamalla molemmille onnellisuutta. Muistakoon hän tämän ja sanokoon:

Kaipaan tätä pyhää hetkeä itseäni varten, jotta voisin jakaa sen rakastamani veljen kanssa.

Ei ole mahdollista että voisin saada sen ilman häntä, tai hän ilman minua.

Meidän on kuitenkin täysin mahdollista jakaa se nyt.

Siksi valitsen antaa tämän hetken Pyhälle Hengelle, jotta Hänen siunauksensa voisi laskeutua meidän yllemme pitäen meidät molemmat rauhan tilassa.” (T-18.V)

Lähde: D. Patrick Miller, Understanding A Course in Miracles, The History, Message, and Legacy of a Spiritual Path for Today. s. 116-118

 

R.I.P mökki

Moi!
8-9 vuotta sain kunnian asua virenojalla mökissä, joka oli minulle hyvin rakas asuinsija. Se aika mitä sain asua siellä, merkitsi minulle suuren muutoksen aikaa. Juuri ennen virenojalle muuttoa lopetin viikonloppu kännäämiset ja tupakan polton. Halusin tietää mitä on todellinen vapaus. Vanhat tavat saivat jäädä ja uusi ajattelutapa sai astua tilalle. Luovuin monesta asiasta, mutta jotakin suurempaa sain tilalle. Olin saanut ennen muuttoa virenojalle meditaatiossa väläyksen siitä, että tulisin muuttamaan sinne...ja niin kävikin uskomattomien yhteensattumien kautta. Kun muutin mökkiin autottomana, niin lähimpään kauppaan oli noin 7 kilometriä matkaa. Ensimmäiset vuodet mentiin kauppaan polkusinpyörällä, satoi tai paistoi. Muistan vielä kun tulin kaupasta 2 täyttä kauppakassia ja pyörä mukana. Takana 7 kilsaa ja edessä vielä 7 kilsaa ja puolenmetrin tuore lumihanki, oi niitä aikoja..;-) 

Oli hiljennyttävä ilman nettiä, ilman telkkaa, ilman hienouksia, ilman sosiaalista ilmapiiriä. Mun parhaat ystävätkin tulivat kuvioon vasta sitten myöhemmin (timeless fields).Vain rummut ja polkupyörä oli kaverinani. Aluksi ei ollut edes rumpuja. Sain kokea tuon 9 vuoden aikana vahvoja asioita, niin huonoja kuin hyviäkin, niin arkisia kuin hengellisiäkin. Jouduin todellakin kohtaamaan itseni. Kun vuoden alusta tulin takaisin kerrostaloon orimattilan keskustaan, niin olin muuttunut mies.
Nyt nautin elostani täydempänä kuin koskaan, arvoni ja maailmani ovat täysin erit. Nyt on uuden aika, tunnen sen luissani tälläkin hetkellä. Olen suuresti kiitollinen, kun edes ajattelenkin kaikkea sitä ihmeellistä, mitä siihen taloon liittyi.

Viime perjantaina 15.11.2013 kävimme bändikavereiden kanssa mökin "hautajaisissa". Oli hölmö tunne seistä makkarin, olohuoneen ja keittiön päällä pimeässä, pelkkää mustaa multaa jalkojen alla. Kaikki oli hävinnyt. Olo ei ollut surullinen mutta hauska, ihmeellinen ja hieman ehkä haikeakin. Niissä hautajaisissa ei itketty, vaan muistelimme kaikkea hienoa mitä siellä tapahtui. Muistot eivät katoa koskaan, ja olen ikuisesti kiitollinen jokaiselle elolliselle ja elottomalle joka liittyi tuohon 9 vuoteen, kiitos. Näin se maailmankaikkeus katoaa... R.I.P MÖKKI.

Ja nyt....

Onneksi tuosta menneestä ajasta on paljon video / valokuva materiaalia ja laitan tähän loppuun mun ensimmäisen youtube videoni "MEMORIES", joka on tietysti sävelletty virenojan mökin maagisten seinien sisällä.

T: Jakeflame

Mielipide: Sarasvuo, Wirtanen & Hyysalo

Täydellisesti epätäydellinen?

Katselin eilen kohutun jakson Sarasvuosta, jossa oli vieraana lumilautailuonnettomuudessa loukkaantunut Pekka Hyysalo. Ensimmäiset reaktioni oli hyvin tyypilliset ja lähdin mukaan Sarasvuon luomaan voi jestas kuinka uskomatonta tunteeseen. Jopa Hyysalon jälkeen vieraana ollut Toni Wirtanenkin oli niin liikuttunut, että Hyysalo piti saada takaisin vieraaksi kameran eteen. Totta tämäkin puoli.
Niin, ensimmäiset ajatukset oli itsellänikin, että huh kuinka upeaa ja periksiantamatonta. Juuri tätä Suomalaiset tarvitsevat. On upeaa että ei anneta periksi. On upeaa, että kaikki on mahdollista kun oikein kunnolla haluaa ja on upeaa, että ihmisten pienille mielipahoille tulee hieman kontrastia. Kaikki on suhteellista ja aina voi tulla isompia ongelmia ja esteitä. On ehkä joskus hieman lapsellista valittaa pienistä asioista. Tässä tapauksessa tapaus Hyysalo on juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kiitokset hänelle. Nostan myös samalla hattua.

Kuten aina myös tässäkin tapauksessa, aloin kuitenkin miettimään asiaa syvällisemmin. Onko asia nyt niin, että kunnon kansalaisen kuuluu just tässä kohti nostaa hattu ilmaan ja tehdä Hyysalosta puolijumala?
Tässä minun mielipiteeni: Mielestäni meitä ihmisiä on monenlaisia ja monen luonteisia. On monenlaisia näkemyksiä, arvoja ja jokaisella ihmisellä on oma karmansa. Meillä kaikilla ei ole, eikä tarvitse olla samanlaista näkemystä siitä, että kuinka elää hyvä ja laadukas elämä. Meidän jokaisen ei tarvitse pingottaa 100 lasissa koko aikaa. On voimaa joskus osata päästää irti ja hellittää. On voimaa osata hyväksyä asioita ja nähdä kaiken täydellisyys. On voimaa nähdä täydellisyys siinä ettei jaksa. On voimaa uskaltaa olla täydellisesti epätäydellinen. 
On upeaa, että ihminen toteuttaa itseään juuri niin kuin ITSE haluaa, mutta tässä kohti on voimaa osata erottaa se, että meidän jokaisen ei ole tarkoitus juosta maratoonia, eikä jokaisen vammaisen tarvitse saada seksikästä tyttöystävää tai komeaa poikaystävää, eikä täydellisiä lihaksia. Jos esim. Pekka Hyysalolla on, niin se ei tarkoita sitä, että meidän muiden tarvitsisi tuntea siitä huonoa omaa tuntoa! En voi aina ymmärtää sitä mielikuvaa, joka median taholta aina halutaan iskeä ilmoille, että pitää olla komea, kaunis, tehokas ja täydellinen. On juostava vaikka vammaisenakin. On jatkuvasti taisteltava onnensa eteen. Kaikki on ansaittava kovalla työllä. Osoitan hieman ymmärtämättömyyttä ihmismielelle, joka ruoskii aina vaan itseään paremmaksi ja paremmaksi, sillä kuka kertoisi minulle sen missä on paikka jossa ollaan täydellisiä? En ole henkilökohtaisesti päässyt siellä vielä käymään. Sen sijaan olen kuullut ja nähnyt paljon ihmisiä, jotka eivät kestä itseään tässä hetkessä, vaan aina pitää kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Yhteiskunta ei arvosta ihmisiä, jotka ottavat rennosti, ovat tavallisia ja tuntemattomia. Heitä ei pyydetä studioon, eikä niille anneta mielellään palstatilaa.

Ymmärrän sen että talk showtkin tarvitsevat draamaa, jotta katselija luvut pysyisivät mahdollisimman korkealla. Ja ymmärrän sen, että jokainen ohjelmassa vieraana oleva sekä juontaja varmistaa oman paikkansa katselijoiden sydämissä. Tässä kohti haluan sanoa, että olen aika kova Wirtas fani ja Sarasvuon kirjojakin tuli vuosia sitten luettua. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista, mutta haluan muistuttaa siitä miten media käyttäytyy. Se haluaa luoda mahdollisimman paljon tehokkaita työntekijöitä, jotta kulutuskin pysyisi mahdollisimman hyvänä. Laiskat ei saa syödä edes leipää ja niiden paikka on "helvetissä". "Joka ei työtä tee ei sen syömänkään pidä". Samalla koemme entistä enemmän vain syyllisyyttä ja epätäydellisyyttä. Me teemme monesti sillä ongelman, että haluamme olla parempia ja parempia ihmisiä, koskaan näkemättä sitä, että oikeestaan kaikki on aina ihan hyvin. Asioilla on tapana muuttua kuitenkin ja aina asioissa näyttää olevan hyvät ja huonot puolet.
Korostan vielä sitä, että on todella upeaa, että Pekka Hyysalo on valinnut rohkean ja periksiantamattoman elämän, mutta ei meidän muiden tarvitse kokea siitä ainakaan alemmuuskompleksia. Ei ole väärin relata ja antaa periksi. Meistä jokainen on oman elämänsä sankari. Meillä jokaisella on omat heikkoudet ja vahvuudet. Meillä jokaisella on oma tarina jonka pohjalle elämme. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että rakkauden edessä jokainen kelpaa ja on hyväksytty juuri semmoisena kuin on. Ei ole ketään joka oikeasti tuomitsisi, ellet tuomitse ja rankaise itseäsi. Jokainen tyylillään ja antaa jokaisen kukan kukkia omassa puutarhassaan. Kukaan ei ole täydellinen yksin ja erikseen, mutta kaikki yhdessä on kerrassaan upea kokonaisuus. Katsokaa vaikka luontoon, siellä on monenlaisia ja monen näköisiä asioita, jotka luovat yhdessä kokonaisuuden. Luonnon ei tarvitse pingottaa. Luonto on täydellinen kokonaisuudessaan ja se hyväksyy itsensä, eikä se ei elä "vasta sitten kun..." Ongelmia ilmenee heti kun ihminen tulee sinne vilkkaan mielensä kanssa, se haluaa muutoksen täydellisyyteen. Luonto muuttuu, mutta se muuttuu luonnollisesti. Se elää ikuisesti ikuista nyt hetkeä. Kun luonnon on aika muuttua virran mukana, niin luonto ei tee siitä ongelmaa, se vain muuttuu luonnollisesti.
Ymmärrän että ihmistä vaivaa jatkuva kuoleman pelko, eikä se missään tapauksessa saa luovuttaa, mutta yritetään silti hyväksyä asiat semmoisena kuin ne ilmenee, tai edes relattais hieman enemmän. Siksi hyväksyn myös Sarasvuon ja kumppanit sekä yritän ymmärtää ihmisen ja sen luomat ongelmat, ehkä kuitenkin vähemmälläkin tulisi toimeen. Tässä oli näkökulmani ja kiitokset inspiraatiosta! :-)

Tästä löydät kyseisen mahtavan ohjelman. Mitä tunteita tai ajatuksia se sinussa herättää? Alkaa 24 minuutin kohdalta.

http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sarasvuo/kausi-1-jakso-7 

Peace & Love!!!

Jake